1. Koulujen hallinto

1.3. Koulun johto

Tehokkaat koulunjohtajat edistävät yhteistyöhön perustuvaa kulttuuria. Koulut tarvitsevat asialleen omistautuneita, työnsä arvoihin perustavia, päteviä ja erittäin motivoituneita koulunjohtajia, jotka osaavat kannustaa pohtimaan asioita ja edistää vuoropuhelua ja yhteistyötä koulun kaikkien toimijoiden välillä ja muiden sidosryhmien kanssa. He huolehtivat opettajia tukevasta ympäristöstä, jossa kannustetaan opettajia oppimaan muilta opettajilta, varaamaan aikaa palautteelle ja pohdinnalle ja verkostoitumaan kouluissa ja niiden välillä. Koulunjohtajilla on myös olennainen tehtävä tarjota mahdollisuuksia käytännönläheiseen opettajien peruskoulutukseen ja tutkimukseen perustuvaan ammatilliseen jatkokoulutukseen.

Näytä lisää

Resurssit ( Hae kaikista aineistoista )

Huomioithan, että aineistosivujen sisältö on toistaiseksi saatavilla vain englanniksi.

Kaikkien oppijoiden tulosten parantaminen inklusiivisessa opetuksessa

RA-hankkeen (Raising the Achievement of All Learners in Inclusive Education) tavoitteena oli antaa näyttöä toimivista käytännöistä, joilla voi kohentaa oppimistuloksia sekä vahvistaa koulujen ja yhteisöjen kapasiteettia osallistaa ja tukea kaikkia oppijoita.

Aihealueet: 1. Koulujen hallinto; 2. Opettajat; 3. Tuki oppijoille; 4. Vanhempien osallistuminen; 5. Sidosryhmien osallistuminen

Osa-alueet: 1.1. Koulun kulttuuri ja ilmapiiri; 1.2. Koulun suunnittelu- ja seurantaprosessit; 1.3. Koulun johto; 1.4. Koulutusjärjestelmien sisäinen yhteistyö; 2.1. Opettajan taidot ja osaaminen; 3.4. Opetussuunnitelma ja oppimisväylät; 3.5. Oppiminen ja arviointi; 4.3. Tilaa vanhemmille ja osallistuminen opetustoimintaan; 5.2. Sidosryhmien verkostot; 5.4. Kumppanuudet – yhteisön organisaatiot ja kansalaisyhteiskunta

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; GA; HR; HU; IS; IT; LT; LV; MK; MT; NL; NO; PL; PT; RO; SK; SL; SR; SV; TR

Maa: Alankomaat; Belgia; Espanja; Irlanti; Islanti; Italia; Itävalta; Kreikka; Kroatia; Kypros; Latvia; Liettua; Luxemburg; Malta; Norja; Portugali; Puola; Ranska; Ruotsi; Saksa; Slovakia; Slovenia; Suomi; Sveitsi; Tanska; Tšekki; Unkari; Viro; Yhdistynyt kuningaskunta

KOULUN JOHDON TYÖKALUPAKKI

Koulujen johtamista käsittelevä eurooppalainen verkosto (EPNoSL) on kehittänyt välineen toimien tarkastelua, haasteiden tunnistamista ja painopistealueiden tärkeysjärjestykseen asettamista varten, jotta koulujen johtamista yhdenvertaisuuden ja oppimisen aloilla tuetaan ja tehostetaan. Kohderyhminä ovat poliittiset päätöksentekijät, kouluviranomaiset, koulujen eri toimijat, tutkijat ja johtamiskoulutusta tarjoavat laitokset. Koulun johdon työkalupakki on suunniteltu tukemaan analyyseja siitä, millainen vuorovaikutus koulujen eri johtamispolitiikoilla ja ‑ohjelmilla on ja miten ne vaikuttavat koulujen johtajien ja koulujen kokonaiskapasiteettiin vastata tehokkaasti ja jatkuvasti yhdenvertaisuuden ja oppimisen haasteisiin kouluissaan. Työkalupakkiin sisältyy monenlaisia hyödyllisiä materiaaleja, videoita, tapaustutkimuksia ja välineitä koulun johtamisen eri osa-alueilta.

Aihealue: 1. Koulujen hallinto

Osa-alueet: 1.1. Koulun kulttuuri ja ilmapiiri; 1.2. Koulun suunnittelu- ja seurantaprosessit; 1.3. Koulun johto; 1.4. Koulutusjärjestelmien sisäinen yhteistyö

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT; RO; SK; SL; SV

Maa: Alankomaat; Albania; Belgia; Bulgaria; Espanja; Irlanti; Islanti; Italia; Itävalta; Kreikka; Kroatia; Kypros; Latvia; Liettua; Luxemburg; Malta; Norja; Pohjois-Makedonia; Portugali; Puola; Ranska; Romania; Ruotsi; Saksa; Serbia; Slovakia; Slovenia; Suomi; Tanska; Turkki; Tšekki; Unkari; Viro; Yhdistynyt kuningaskunta

Our School - My Future

"Our School - My Future" was an ESL project initiated within the framework of the Erasmus+ Strategic Partnerships for School Education. It aims to support cooperation for innovation and the exchange of good practices between schools from different countries across Europe.
Part of the problem of ESL is attributed to lack of support and guidance, disengagement from schooling, and secondary-level curricula which too often do not offer enough options for varied courses, alternative teaching pedagogies, experiential and other hands-on learning opportunities or sufficient flexibility and support.
The framework for this project was designed to focus mainly on in-school factors influencing ESL, such as teaching methods and curricular issues, positive/negative school climate, and the parents’ role as a contributing factor to ESL.
A distance education programme, “Promotion of healthy lifestyles and development of the students’ social skills through physical education and environmental activities” was offered to teachers from five partner countries. Some 65 teachers from Greece, Poland, Romania, Spain, and Turkey had the opportunity to participate in this training programme, along with six academics who are also members of the Hellenic Academy of Physical Education.

Aihealueet: 1. Koulujen hallinto; 2. Opettajat; 3. Tuki oppijoille; 5. Sidosryhmien osallistuminen

Osa-alueet: 1.1. Koulun kulttuuri ja ilmapiiri; 1.3. Koulun johto; 2.1. Opettajan taidot ja osaaminen; 3.3. Ammatinvalinnanohjaus ja tuki; 3.4. Opetussuunnitelma ja oppimisväylät; 3.7. Riskialttiiden oppijoiden seuranta; 4.2. Vanhempien osallistuminen koulun hallintoon; 5.1. Monialaiset tiimit; 5.2. Sidosryhmien verkostot

Kieli: EN

Maa: Espanja; Kreikka; Puola; Romania; Turkki

Tukea inklusiivisen koulun johtamiseen (SISL)

SISL-hankkeessa (Supporting Inclusive School Leadership) tutkittiin, miten voidaan edistää inklusiivista koulua ja sen johtamista, ja tarjottiin siihen myös työkaluja. Hankkeen mukaan inklusiivista opetusta edistävän johtajuuden tavoitteena on mahdollistaa täysipainoinen osallistuminen mielekkäisiin oppimismahdollisuuksiin, hyvät oppimistulokset ja hyvinvointi kaikille oppijoille, myös suurimmassa syrjäytymisvaarassa oleville.

Aihealueet: 1. Koulujen hallinto; 2. Opettajat; 3. Tuki oppijoille; 4. Vanhempien osallistuminen; 5. Sidosryhmien osallistuminen

Osa-alueet: 1.1. Koulun kulttuuri ja ilmapiiri; 1.2. Koulun suunnittelu- ja seurantaprosessit; 1.3. Koulun johto; 1.4. Koulutusjärjestelmien sisäinen yhteistyö; 2.1. Opettajan taidot ja osaaminen; 2.2. Opettajat ja heidän suhteensa oppilaisiin ja vanhempiin; 3.1. Oppijoiden hyvinvointi; 3.2. Oppijoiden osallistuminen koulun elämään; 4.3. Tilaa vanhemmille ja osallistuminen opetustoimintaan; 5.1. Monialaiset tiimit; 5.2. Sidosryhmien verkostot; 5.3. Kumppanuudet: Työnantajat ja yritykset; 5.4. Kumppanuudet – yhteisön organisaatiot ja kansalaisyhteiskunta

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; GA; HR; HU; IS; IT; LT; LV; MK; MT; NL; NO; PL; PT; RO; RU; SK; SL; SR; SV; TR

Maa: Alankomaat; Belgia; Bulgaria; Espanja; Irlanti; Islanti; Italia; Itävalta; Kreikka; Kroatia; Kypros; Latvia; Liettua; Luxemburg; Malta; Norja; Portugali; Puola; Ranska; Ruotsi; Saksa; Serbia; Slovakia; Slovenia; Suomi; Sveitsi; Tanska; Tšekki; Unkari; Viro; Yhdistynyt kuningaskunta

Näytä seuraavat 10 tulosta