5. Sidosryhmien osallistuminen

5.1. Monialaiset tiimit

Heikkoja koulutuslähtökohtia ja koulunkäynnin keskeyttämistä koskeva monialainen lähestymistapa tuo yhteen ammattilaisia koulusta ja sen ulkopuolelta, kuten psykologeja, sosiaalityöntekijöitä ja terveydenhoidon ammattilaisia. Monialaisilla tiimeillä on mahdollisuus tarjota erilaisia palveluja nuorille, joilla on heikot koulutuslähtökohdat ja jotka ovat vaarassa keskeyttää koulunkäynnin. Tähän liittyvät esimerkiksi keskittyminen lasten kielelliseen kehitykseen, mielenterveystuki, emotionaalinen tuki, kiusaamista ehkäisevät taidot, yhteydenotot syrjäytyneisiin perheisiin ja kasvatustaitojen tukeminen.

Näytä lisää

Resurssit ( Hae kaikista aineistoista )

Huomioithan, että aineistosivujen sisältö on toistaiseksi saatavilla vain englanniksi.

Jump@school – koulunkäynnin keskeyttämisen torjumiseen tarkoitetun mallin testaaminen

Koulunkäynnin keskeyttämisen ehkäisemiseksi Jump@school-hankkeessa kehitettiin innovatiivinen interventiomalli ja testattiin sen vaikutusta haavoittuvassa asemassa olevien oppilaiden kouluasenteisiin. Hankkeen toteutti yhteenliittymä, jossa oli mukana kymmenen kumppania kuudesta maasta, neljä koulua ja 480 oppilasta (14–17-vuotiaita).

Aihealueet: 3. Tuki oppijoille; 5. Sidosryhmien osallistuminen

Osa-alueet: 3.1. Oppijoiden hyvinvointi; 3.7. Riskialttiiden oppijoiden seuranta; 3.11. Kohdennettu tuki: Heikommat sosioekonomiset lähtökohdat; 5.1. Monialaiset tiimit; 5.3. Kumppanuudet: Työnantajat ja yritykset; 5.4. Kumppanuudet – yhteisön organisaatiot ja kansalaisyhteiskunta

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; GA; HR; HU; IS; IT; LT; LV; MK; MT; NL; NO; PL; PT; RO; SK; SL; SR; SV; TR

Maa: Espanja; Italia; Itävalta; Puola; Saksa; Turkki

MONIALAISET TYÖRYHMÄT KOULUNKÄYNNIN KESKEYTTÄMISEN EHKÄISEMISESSÄ

Raportissa ”Multi-Interdisciplinary teams for early school leaving prevention” pyritään tarkastelemaan näyttöä monialaisten ja tieteidenvälisten työryhmien mahdollisuudesta ennaltaehkäistä merkittävällä tavalla koulunkäynnin keskeyttämistä. Tällaisia monialaisia ja tieteidenvälisiä työryhmiä koskevaa strategiaa laadittaessa on kiinnitettävä huomiota työryhmien tehokkuuden mahdollistaviin ja sitä tukeviin edellytyksiin sen sijaan, että deterministisesti vain oletettaisiin niiden olevan automaattisesti tehokkaita. Raportissa korostetaan tarvetta tarjota työryhmille vahvaa strategista ohjausta keskeisissä kysymyksissä, joita työryhmien on käsiteltävä; tällaisia kysymyksiä ovat esimerkiksi mielenterveydellinen tuki, vaihtoehdot määräaikaiselle koulusta erottamiselle, yhteyden luominen syrjäytyneisiin perheisiin, opettajien konfliktinratkaisutaidot ja monimuotoisuusopetuksen taidot, kiusaamisen ehkäisytaidot, myönteisen kouluilmapiirin luominen, vanhempien kasvatustaitojen edistäminen ja lasten kielelliseen kehitykseen panostaminen.

Aihealueet: 3. Tuki oppijoille; 5. Sidosryhmien osallistuminen

Osa-alueet: 3.1. Oppijoiden hyvinvointi; 3.3. Ammatinvalinnanohjaus ja tuki; 3.9. Pakolaiset, siirtolaiset ja romanit; 3.10. Kohdennettu tuki: Erityisopetuksen tarve ja oppimisvaikeudet; 5.1. Monialaiset tiimit

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT; RO; SK; SL; SV

Maa: Alankomaat; Albania; Belgia; Bulgaria; Espanja; Irlanti; Islanti; Italia; Itävalta; Kreikka; Kroatia; Kypros; Latvia; Liettua; Luxemburg; Malta; Norja; Pohjois-Makedonia; Portugali; Puola; Ranska; Romania; Ruotsi; Saksa; Serbia; Slovakia; Slovenia; Suomi; Tanska; Turkki; Tšekki; Unkari; Viro; Yhdistynyt kuningaskunta

Nuoriso-ohjaus (Jugendcoaching)

Nuoriso-ohjausohjelma ”Jugendcoaching” tarjoaa ohjausta 14-vuotiaille ja sitä vanhemmille nuorille. Sen tärkeimmät kohderyhmät ovat 9. luokalla olevat oppilaat, enintään 19-vuotiaat työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevat nuoret (NEET) ja enintään 24-vuotiaat erityisopetusta tarvitsevat nuoret. Nuoriso-ohjauksen tavoitteena on vähentää koulunkäynnin keskeyttämistä ja tukea oppilaita tulevan työ- ja/tai koulu-uran valinnassa. Nuoriso-ohjaukseen osallistuminen on ilmaista ja vapaaehtoista.

Aihealueet: 1. Koulujen hallinto; 3. Tuki oppijoille; 4. Vanhempien osallistuminen; 5. Sidosryhmien osallistuminen

Osa-alueet: 3.1. Oppijoiden hyvinvointi; 3.3. Ammatinvalinnanohjaus ja tuki; 3.7. Riskialttiiden oppijoiden seuranta; 3.8. Kohdennettu tuki: Kieli; 3.9. Pakolaiset, siirtolaiset ja romanit; 3.10. Kohdennettu tuki: Erityisopetuksen tarve ja oppimisvaikeudet; 3.11. Kohdennettu tuki: Heikommat sosioekonomiset lähtökohdat; 4.1. Viestintä ja tiedottaminen; 5.1. Monialaiset tiimit; 5.2. Sidosryhmien verkostot; 5.3. Kumppanuudet: Työnantajat ja yritykset; 5.4. Kumppanuudet – yhteisön organisaatiot ja kansalaisyhteiskunta

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT

Maa: Itävalta

Schlangenfuß

Yli kymmenen vuotta sitten perustetun Schlangenfuß-hankkeen tavoitteena oli integroida oppilaat, jotka kieltäytyivät menemästä kouluun. Vuodesta 2007 alkaen ohjelma on tarkoitettu ainoastaan oppilaille, jotka kärsivät koulufobiasta, ahdistuneisuushäiriöistä tai masennuksesta. Ohjelma on Itävallassa ainoa laatuaan, ja se on julkisesti rahoitettu.

Aihealueet: 1. Koulujen hallinto; 2. Opettajat; 3. Tuki oppijoille; 4. Vanhempien osallistuminen; 5. Sidosryhmien osallistuminen

Osa-alueet: 1.1. Koulun kulttuuri ja ilmapiiri; 1.4. Koulutusjärjestelmien sisäinen yhteistyö; 2.1. Opettajan taidot ja osaaminen; 2.2. Opettajat ja heidän suhteensa oppilaisiin ja vanhempiin; 3.1. Oppijoiden hyvinvointi; 3.3. Ammatinvalinnanohjaus ja tuki; 3.4. Opetussuunnitelma ja oppimisväylät; 3.5. Oppiminen ja arviointi; 3.10. Kohdennettu tuki: Erityisopetuksen tarve ja oppimisvaikeudet; 4.1. Viestintä ja tiedottaminen; 5.1. Monialaiset tiimit

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT

Maa: Itävalta

Stop Dropout!

Stop Dropout hankkeen kokonaistavoitteena on vähentää ammatillisen koulutuksen oppijoiden keskeyttämisastetta. Tähän pyritään antamalla ohjaajille ja kouluttajille aineistoa ja välineitä, joilla he voivat kehittää omia ryhmien kanssa työskentelyyn liittyviä taitojaan, tunnistaa mahdolliset keskeyttäjät ja oppijaryhmien erityispiirteet, tarjota yksilöllisiin tarpeisiin mukautettua tukea ja siten parantaa ammatillisen koulutuksen järjestelmien laatua.

Aihealueet: 1. Koulujen hallinto; 3. Tuki oppijoille; 5. Sidosryhmien osallistuminen

Osa-alueet: 1.2. Koulun suunnittelu- ja seurantaprosessit; 3.7. Riskialttiiden oppijoiden seuranta; 3.8. Kohdennettu tuki: Kieli; 3.9. Pakolaiset, siirtolaiset ja romanit; 3.10. Kohdennettu tuki: Erityisopetuksen tarve ja oppimisvaikeudet; 3.11. Kohdennettu tuki: Heikommat sosioekonomiset lähtökohdat; 5.1. Monialaiset tiimit; 5.2. Sidosryhmien verkostot; 5.3. Kumppanuudet: Työnantajat ja yritykset; 5.4. Kumppanuudet – yhteisön organisaatiot ja kansalaisyhteiskunta

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT; RO; SK; SL; SV

Maa: Itävalta; Saksa; Slovenia; Tšekki

Tukea inklusiivisen koulun johtamiseen (SISL)

SISL-hankkeessa (Supporting Inclusive School Leadership) tutkittiin, miten voidaan edistää inklusiivista koulua ja sen johtamista, ja tarjottiin siihen myös työkaluja. Hankkeen mukaan inklusiivista opetusta edistävän johtajuuden tavoitteena on mahdollistaa täysipainoinen osallistuminen mielekkäisiin oppimismahdollisuuksiin, hyvät oppimistulokset ja hyvinvointi kaikille oppijoille, myös suurimmassa syrjäytymisvaarassa oleville.

Aihealueet: 1. Koulujen hallinto; 2. Opettajat; 3. Tuki oppijoille; 4. Vanhempien osallistuminen; 5. Sidosryhmien osallistuminen

Osa-alueet: 1.1. Koulun kulttuuri ja ilmapiiri; 1.2. Koulun suunnittelu- ja seurantaprosessit; 1.3. Koulun johto; 1.4. Koulutusjärjestelmien sisäinen yhteistyö; 2.1. Opettajan taidot ja osaaminen; 2.2. Opettajat ja heidän suhteensa oppilaisiin ja vanhempiin; 3.1. Oppijoiden hyvinvointi; 3.2. Oppijoiden osallistuminen koulun elämään; 4.3. Tilaa vanhemmille ja osallistuminen opetustoimintaan; 5.1. Monialaiset tiimit; 5.2. Sidosryhmien verkostot; 5.3. Kumppanuudet: Työnantajat ja yritykset; 5.4. Kumppanuudet – yhteisön organisaatiot ja kansalaisyhteiskunta

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; GA; HR; HU; IS; IT; LT; LV; MK; MT; NL; NO; PL; PT; RO; RU; SK; SL; SR; SV; TR

Maa: Alankomaat; Belgia; Bulgaria; Espanja; Irlanti; Islanti; Italia; Itävalta; Kreikka; Kroatia; Kypros; Latvia; Liettua; Luxemburg; Malta; Norja; Portugali; Puola; Ranska; Ruotsi; Saksa; Serbia; Slovakia; Slovenia; Suomi; Sveitsi; Tanska; Tšekki; Unkari; Viro; Yhdistynyt kuningaskunta

Näytä seuraavat 10 tulosta