4. Vanhempien osallistuminen

4.4. Perheoppiminen

Perheoppimisella tarkoitetaan kaikkea toimintaa, johon osallistuvat perheessä sekä lapset että aikuiset (kaikki työskentelevät omien oppimistulostensa saavuttamiseksi) ja joka edistää oppimisen kulttuuria perheessä. Vanhempien koulutustason nostaminen on yksi menestyksellinen toimintatapa koulunkäynnin keskeyttämisen ehkäisemiseksi. Kun vanhemmat osallistuvat itse opintoihin, perheen sisällä edistetään monenlaista kulttuurista ja opintoihin liittyvää vuorovaikutusta. Perheoppimisen avulla vanhemmat saavat luottamusta omiin kykyihinsä, voimaantuvat aktiivisiksi toimijoiksi koulussa ja osallistuvat enemmän lastensa koulunkäyntiin. Lisäksi he saattavat saada lisää itseluottamusta auttaakseen lapsiaan oppimaan kotona. Samalla lapset saavat enemmän mahdollisuuksia oppia yhdessä vanhempiensa kanssa, mikä parantaa sitoutumista kouluun ja menestystä opinnoissa.

Näytä lisää

Resurssit ( Hae kaikista aineistoista )

Huomioithan, että aineistosivujen sisältö on toistaiseksi saatavilla vain englanniksi.

Education Endowment Foundation´s (EEF) parental engagement guidance report

The guidance report on “working with parents to support children´s learning“ is funded by the Education Endowment Foundation (EEF) and focuses mostly on activities that aim to improve children’s learning directly. Thus, it reviews the best available research to offer schools and teachers four recommendations to support parental engagement in children’s learning. When it talks about ‘parental engagement’, ‘schools working with parents to improve children’s academic outcomes’ is meant. It is not a new study in itself, but rather is intended as an accessible overview of existing research with clear, actionable guidance. The guidance also draws on a wider body of evidence and expert input.

Aihealueet: 1. Koulujen hallinto; 2. Opettajat; 4. Vanhempien osallistuminen; 5. Sidosryhmien osallistuminen

Alaosio: 4.4. Perheoppiminen

Kieli: EN

Maa: Yhdistynyt kuningaskunta

INCLUD-ED PERHEKASVATUS

Perhekasvatus on yksi tutkimushankkeessa INCLUD-ED – Strategies for inclusion and social cohesion in Europe from education (Euroopan komissio, kuudes puiteohjelma, 2006–2011) määritetyistä onnistuneista koulutustoimista.

Aihealueet: 3. Tuki oppijoille; 4. Vanhempien osallistuminen; 5. Sidosryhmien osallistuminen

Osa-alueet: 3.6. Laajennettu ja opetussuunnitelman ulkopuolinen oppiminen; 4.4. Perheoppiminen; 5.4. Kumppanuudet – yhteisön organisaatiot ja kansalaisyhteiskunta

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT; RO; SK; SL; SV

Maa: Alankomaat; Albania; Belgia; Bulgaria; Espanja; Irlanti; Islanti; Italia; Itävalta; Kreikka; Kroatia; Kypros; Latvia; Liettua; Luxemburg; Malta; Norja; Pohjois-Makedonia; Portugali; Puola; Ranska; Romania; Ruotsi; Saksa; Serbia; Slovakia; Slovenia; Suomi; Tanska; Turkki; Tšekki; Unkari; Viro; Yhdistynyt kuningaskunta

INCLUD-ED – Dialogiset kirjallisuustapaamiset

Dialogiset kirjallisuustapaamiset ovat yksi INCLUD-ED-tutkimushankkeessa määritetyistä onnistuneista koulutustoimista. Näitä kirjallisuustapaamisia käytetään lasten ja nuorten koulutuksen parantamiseksi erilaisissa yhteyksissä kaikkialla maailmassa. Dialogiset kirjallisuustapaamiset ovat keskusteluun perustuvaa lukemistoimintaa, jota ohjaa kaksi periaatetta: luetaan klassiseen kirjallisuuteen kuuluva kirja (kuten Romeo ja Julia, Odysseus tai Don Quijote) ja jaetaan sitten merkityksiä, tulkintoja ja ajatuksia dialogisen oppimismenetelmän avulla. Tapaamisiin voivat osallistua lapset ja heidän perheenjäsenensä. Tämä esimerkki auttaa ymmärtämään dialogisia kirjallisuustapaamisia ja niiden järjestämisen tuloksia.

Aihealueet: 3. Tuki oppijoille; 4. Vanhempien osallistuminen

Osa-alueet: 3.9. Pakolaiset, siirtolaiset ja romanit; 3.10. Kohdennettu tuki: Erityisopetuksen tarve ja oppimisvaikeudet; 4.3. Tilaa vanhemmille ja osallistuminen opetustoimintaan; 4.4. Perheoppiminen

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT; RO; SK; SL; SV

Maa: Alankomaat; Albania; Belgia; Bulgaria; Espanja; Irlanti; Islanti; Italia; Itävalta; Kreikka; Kroatia; Kypros; Latvia; Liettua; Luxemburg; Malta; Norja; Pohjois-Makedonia; Portugali; Puola; Ranska; Romania; Ruotsi; Saksa; Serbia; Slovakia; Slovenia; Suomi; Tanska; Turkki; Tšekki; Unkari; Viro; Yhdistynyt kuningaskunta

LIT3 – LUKUTAITO KOLMANNESSA POTENSSISSA – PAINOPISTE ROMANIPERHEISSÄ

LIT3-hankkeen tarkoitus on parantaa perheiden lukutaitoa (lukemista ja terveysosaamista) romaniyhteisöissä työkaluna, jonka avulla nostetaan romanilasten yleistä koulutustasoa. Tässä tarkoituksessa hankkeessa kehitetään ja testataan johdonmukaista perheiden lukutaito-ohjelmaa, joka kohdistetaan kolmeen sukupolveen. Lisäksi kehitetään näyttöön perustuvaa perheiden lukutaitoa koskevaa unionin politiikkaa ja otetaan keskeiset sidosryhmät mukaan paikallisten strategioiden kehittämiseen perheiden lukutaitoon liittyvän politiikan ja ohjelmien panemiseksi täytäntöön. Otteita opetussuunnitelmista ja oppimateriaalia on saatavilla.

Aihealueet: 3. Tuki oppijoille; 4. Vanhempien osallistuminen

Osa-alueet: 3.9. Pakolaiset, siirtolaiset ja romanit; 4.4. Perheoppiminen

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT; RO; SK; SL; SV

Maa: Romania; Slovakia; Yhdistynyt kuningaskunta

Manchester Communication Academy (MCA)

Manchester Communication Academy (MCA) works to improve outcomes for children, families and the community. This secondary academy opened in 2010 to serve one of the most disadvantaged inner-city neighbourhoods in England. From the outset, the academy’s sponsor, a large employer in the city, wanted the school to help to contribute to a vibrant and sustainable neighbourhood, and committed to addressing the many inter-related economic, social and physical challenges which characterise the neighbourhood. This mission has directly shaped the academy programme, which places equal importance on ‘teaching and learning’ and ‘social investment’. The school’s social investment department is a highly distinctive feature of its overall strategy for addressing the impacts of disadvantage on young people’s education and wider life chances.

Aihealueet: 1. Koulujen hallinto; 2. Opettajat; 3. Tuki oppijoille; 4. Vanhempien osallistuminen; 5. Sidosryhmien osallistuminen

Osa-alueet: 1.3. Koulun johto; 2.1. Opettajan taidot ja osaaminen; 2.2. Opettajat ja heidän suhteensa oppilaisiin ja vanhempiin; 2.3. Opettajien peruskoulutus ja ammatillinen jatkokoulutus; 3.1. Oppijoiden hyvinvointi; 3.2. Oppijoiden osallistuminen koulun elämään; 3.3. Ammatinvalinnanohjaus ja tuki; 3.4. Opetussuunnitelma ja oppimisväylät; 3.5. Oppiminen ja arviointi; 3.6. Laajennettu ja opetussuunnitelman ulkopuolinen oppiminen; 3.7. Riskialttiiden oppijoiden seuranta; 3.10. Kohdennettu tuki: Erityisopetuksen tarve ja oppimisvaikeudet; 3.11. Kohdennettu tuki: Heikommat sosioekonomiset lähtökohdat; 4.2. Vanhempien osallistuminen koulun hallintoon; 4.3. Tilaa vanhemmille ja osallistuminen opetustoimintaan; 4.4. Perheoppiminen; 5.1. Monialaiset tiimit; 5.2. Sidosryhmien verkostot; 5.3. Kumppanuudet: Työnantajat ja yritykset; 5.4. Kumppanuudet – yhteisön organisaatiot ja kansalaisyhteiskunta

Kieli: EN

Maa: Yhdistynyt kuningaskunta

NIACE – Perheoppiminen

NIACEn perheoppimista koskeva kysely Englannissa ja Walesissa osoittaa, että vanhempien/huoltajien osallistuminen perheoppimiseen vaikuttaa myönteisesti useilla monialaisilla politiikanaloilla, jotka vaikuttavat perheiden elämään. On todennäköistä, että tämä vaikutus vähentää koulunkäynnin keskeyttämistä perheisiin kohdistuvan vaikutuksen ansiosta ja tuo yhteiskunnalle moninkertaisen tuoton investoinnista.

Aihealue: 4. Vanhempien osallistuminen

Alaosio: 4.4. Perheoppiminen

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT; RO; SK; SL; SV

Maa: Yhdistynyt kuningaskunta

Peep Learning Together Programme

The Peep Learning Together Programme (LTP) is run by Peeple Charity. It aims to raise children’s outcomes by helping them to make the most of their opportunities and to become confident communicators and active learners. By supporting parents/carers, the programme aims to improve children’s personal, social and emotional development, communication and language, early literacy, early numeracy and health and physical development.
The evidence-based Learning Together Programme values and extends what parents/carers already do. It helps strengthen adult-child relationships, building children’s self-esteem and emotional self-regulation. The programme offers key ideas and activities relating to child development that practitioners can share with parents/carers and their children. LTP helps parents and carers to: value and extend learning opportunities in everyday life; improve the quality of the home learning environment; develop secure attachment relationships with their children; and gain nationally-recognised units based on supporting their child's learning and development. Practitioners and parents can choose which and how many topics they want to focus on, depending on local needs and interests. Nationally-recognised adult learning units are embedded within the programme. These units are based on what parents/carers already do to support their child’s development, and how they have put into practice the knowledge gained while taking part in the programme. This builds parental capacity and “learner identity;, which research shows makes progress in volunteering, learning or work more likely.

Aihealueet: 3. Tuki oppijoille; 4. Vanhempien osallistuminen; 5. Sidosryhmien osallistuminen

Osa-alueet: 3.1. Oppijoiden hyvinvointi; 3.4. Opetussuunnitelma ja oppimisväylät; 4.4. Perheoppiminen; 5.4. Kumppanuudet – yhteisön organisaatiot ja kansalaisyhteiskunta

Kieli: EN

Maa: Yhdistynyt kuningaskunta

Reach Academy Feltham’s whole-school, whole-community response to COVID-19

1. School context

Reach Academy Feltham (RAF) is in West London. It has 900 pupils from ages 2 to 18. It is a Free School, meaning it is funded directly by the Department for Education and is independent of local government. The school serves a community with high levels of disadvantage, where many families find it difficult to access professional support services. RAF’s mission is to help all its pupils lead lives of choice and opportunity. It works closely with pupils and their families to overcome any barriers to doing well, at home and in the community. To support this, in 2017 RAF created Reach Children’s Hub, an organisation dedicated to extending RAF’s work with families, the local community, and other professional services in the area. The Hub works both with pupils and families from RAF and who attend other local schools. Ofsted, the English schools inspectorate, has graded RAF as an outstanding school.

2. Responding to COVID-19

A week and a half before the UK went into lockdown, RAF’s leadership team (the principals and senior staff) began planning their response to the crisis. Their priorities were to:
• provide high-quality, engaging learning for all pupils
• look after families’ well-being
• support the wider community
• look after the well-being of RAF staff.

RAF’s work to develop Reach Children’s Hub meant it already had some good links with other services and community groups locally. As a Free School, it was also used to working quickly and flexibly to respond to pupils’ and families’ needs. These factors meant RAF was able to act much more quickly in response to COVID-19 than was possible for local government organisations. RAF has stepped forward to take the lead on co-ordinating a multi-agency response to the crisis across the community. By taking this role, it has been able to secure a renewed commitment for services, community groups and schools to work together to meet people’s increasing needs.

 

 

Aihealueet: 1. Koulujen hallinto; 2. Opettajat; 3. Tuki oppijoille; 4. Vanhempien osallistuminen; 5. Sidosryhmien osallistuminen

Osa-alueet: 4.4. Perheoppiminen; 5.1. Monialaiset tiimit

Kieli: EN

Maa: Yhdistynyt kuningaskunta

VANHEMPIEN OSALLISTUMINEN KOULUNKÄYNNIN KESKEYTTÄMISEN EHKÄISEMISEEN

Tässä raportissa on tarkoitus tiedottaa ja ohjata lyhyen ja keskipitkän aikavälin strategista suunnittelua, joka liittyy vanhempien osallistumiseen koulutukseen koulunkäynnin keskeyttämisen ehkäisemiseksi, Urbact – PREVENT -hankkeeseen osallistuvissa kymmenessä kaupungissa ja kaikissa muissa kunnissa, paikallisviranomaisissa ja kouluissa kaikkialla Euroopassa. Tämä arvio perustuu analyysiin koulunkäynnin keskeyttämistä ja sosiaalista osallisuutta koskevista EU:n komission ja neuvoston asiakirjoista sekä vuoropuheluun ja jatkuvaan kuulemisprosessiin Urbact – PREVENT -hankkeeseen osallistuvien kymmenen kunnan kanssa. Arviossa tarkastellaan alan kannalta merkityksellistä kansainvälistä tutkimusta. PREVENT-hanke rahoitetaan EU:n Urbact-ohjelmasta.

Aihealueet: 4. Vanhempien osallistuminen; 5. Sidosryhmien osallistuminen

Osa-alueet: 4.1. Viestintä ja tiedottaminen; 4.2. Vanhempien osallistuminen koulun hallintoon; 4.3. Tilaa vanhemmille ja osallistuminen opetustoimintaan; 4.4. Perheoppiminen; 5.4. Kumppanuudet – yhteisön organisaatiot ja kansalaisyhteiskunta

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT; RO; SK; SL; SV

Maa: Alankomaat; Albania; Belgia; Bulgaria; Espanja; Irlanti; Islanti; Italia; Itävalta; Kreikka; Kroatia; Kypros; Latvia; Liettua; Luxemburg; Malta; Norja; Pohjois-Makedonia; Portugali; Puola; Ranska; Romania; Ruotsi; Saksa; Serbia; Slovakia; Slovenia; Suomi; Tanska; Turkki; Tšekki; Unkari; Viro; Yhdistynyt kuningaskunta

YHTEISÖPOHJAISET ELINIKÄISEN OPPIMISEN KESKUKSET

NESET – Koulutuksen sosiaalisten näkökohtien asiantuntijoiden verkosto – julkaisee raportteja päättäjille ja toimijoille, jotka ovat kiinnostuneita tasa-arvon ja osallisuuden edistämisestä koulutuksessa kaikkialla Euroopan unionissa. Tässä asiakirjassa pyritään tarkastelemaan strategioita, joiden avulla voidaan perustaa EU:n jäsenvaltioihin yhteisöpohjaisia elinikäisen oppimisen keskuksia. Siinä tutkitaan näyttöä ja tutkimusta, joka koskee tällaisten keskusten perustamisen hyötyjä ja etuja sekä esteitä ja vaikeuksia, jotka sekä hankaloittavat tällaisten keskusten perustamista että vähentävät niiden vaikuttavuutta. Raportissa todetaan, että yhteisöpohjaiset elinikäisen oppimisen keskukset voivat samanaikaisesti toteuttaa useita keskeisiä elinikäisen oppimisen tavoitteita, kuten aktiivista kansalaisuutta, sosiaalista yhteenkuuluvuutta/osallisuutta, henkilökohtaista ja sosiaalista tyydytystä, kulttuurien välistä vuoropuhelua ja työllistymisreittejä.

Aihealueet: 4. Vanhempien osallistuminen; 5. Sidosryhmien osallistuminen

Osa-alueet: 4.1. Viestintä ja tiedottaminen; 4.3. Tilaa vanhemmille ja osallistuminen opetustoimintaan; 4.4. Perheoppiminen; 5.4. Kumppanuudet – yhteisön organisaatiot ja kansalaisyhteiskunta

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT; RO; SK; SL; SV

Maa: Alankomaat; Albania; Belgia; Bulgaria; Espanja; Irlanti; Islanti; Italia; Itävalta; Kreikka; Kroatia; Kypros; Latvia; Liettua; Luxemburg; Malta; Norja; Pohjois-Makedonia; Portugali; Puola; Ranska; Romania; Ruotsi; Saksa; Serbia; Slovakia; Slovenia; Suomi; Tanska; Turkki; Tšekki; Unkari; Viro; Yhdistynyt kuningaskunta

Näytä seuraavat 10 tulosta