4. Vanhempien osallistuminen

4.4. Perheoppiminen

Perheoppimisella tarkoitetaan kaikkea toimintaa, johon osallistuvat perheessä sekä lapset että aikuiset (kaikki työskentelevät omien oppimistulostensa saavuttamiseksi) ja joka edistää oppimisen kulttuuria perheessä. Vanhempien koulutustason nostaminen on yksi menestyksellinen toimintatapa koulunkäynnin keskeyttämisen ehkäisemiseksi. Kun vanhemmat osallistuvat itse opintoihin, perheen sisällä edistetään monenlaista kulttuurista ja opintoihin liittyvää vuorovaikutusta. Perheoppimisen avulla vanhemmat saavat luottamusta omiin kykyihinsä, voimaantuvat aktiivisiksi toimijoiksi koulussa ja osallistuvat enemmän lastensa koulunkäyntiin. Lisäksi he saattavat saada lisää itseluottamusta auttaakseen lapsiaan oppimaan kotona. Samalla lapset saavat enemmän mahdollisuuksia oppia yhdessä vanhempiensa kanssa, mikä parantaa sitoutumista kouluun ja menestystä opinnoissa.

Näytä lisää

Resurssit ( Hae kaikista aineistoista )

Huomioithan, että aineistosivujen sisältö on toistaiseksi saatavilla vain englanniksi.

INCLUD-ED PERHEKASVATUS

Perhekasvatus on yksi tutkimushankkeessa INCLUD-ED – Strategies for inclusion and social cohesion in Europe from education (Euroopan komissio, kuudes puiteohjelma, 2006–2011) määritetyistä onnistuneista koulutustoimista.

Aihealueet: 3. Tuki oppijoille; 4. Vanhempien osallistuminen; 5. Sidosryhmien osallistuminen

Osa-alueet: 3.6. Laajennettu ja opetussuunnitelman ulkopuolinen oppiminen; 4.4. Perheoppiminen; 5.4. Kumppanuudet – yhteisön organisaatiot ja kansalaisyhteiskunta

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT; RO; SK; SL; SV

Maa: Alankomaat; Albania; Belgia; Bulgaria; Espanja; Irlanti; Islanti; Italia; Itävalta; Kreikka; Kroatia; Kypros; Latvia; Liettua; Luxemburg; Malta; Norja; Pohjois-Makedonia; Portugali; Puola; Ranska; Romania; Ruotsi; Saksa; Serbia; Slovakia; Slovenia; Suomi; Tanska; Turkki; Tšekki; Unkari; Viro; Yhdistynyt kuningaskunta

INCLUD-ED – Dialogiset kirjallisuustapaamiset

Dialogiset kirjallisuustapaamiset ovat yksi INCLUD-ED-tutkimushankkeessa määritetyistä onnistuneista koulutustoimista. Näitä kirjallisuustapaamisia käytetään lasten ja nuorten koulutuksen parantamiseksi erilaisissa yhteyksissä kaikkialla maailmassa. Dialogiset kirjallisuustapaamiset ovat keskusteluun perustuvaa lukemistoimintaa, jota ohjaa kaksi periaatetta: luetaan klassiseen kirjallisuuteen kuuluva kirja (kuten Romeo ja Julia, Odysseus tai Don Quijote) ja jaetaan sitten merkityksiä, tulkintoja ja ajatuksia dialogisen oppimismenetelmän avulla. Tapaamisiin voivat osallistua lapset ja heidän perheenjäsenensä. Tämä esimerkki auttaa ymmärtämään dialogisia kirjallisuustapaamisia ja niiden järjestämisen tuloksia.

Aihealueet: 3. Tuki oppijoille; 4. Vanhempien osallistuminen

Osa-alueet: 3.9. Pakolaiset, siirtolaiset ja romanit; 3.10. Kohdennettu tuki: Erityisopetuksen tarve ja oppimisvaikeudet; 4.3. Tilaa vanhemmille ja osallistuminen opetustoimintaan; 4.4. Perheoppiminen

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT; RO; SK; SL; SV

Maa: Alankomaat; Albania; Belgia; Bulgaria; Espanja; Irlanti; Islanti; Italia; Itävalta; Kreikka; Kroatia; Kypros; Latvia; Liettua; Luxemburg; Malta; Norja; Pohjois-Makedonia; Portugali; Puola; Ranska; Romania; Ruotsi; Saksa; Serbia; Slovakia; Slovenia; Suomi; Tanska; Turkki; Tšekki; Unkari; Viro; Yhdistynyt kuningaskunta

LIT3 – LUKUTAITO KOLMANNESSA POTENSSISSA – PAINOPISTE ROMANIPERHEISSÄ

LIT3-hankkeen tarkoitus on parantaa perheiden lukutaitoa (lukemista ja terveysosaamista) romaniyhteisöissä työkaluna, jonka avulla nostetaan romanilasten yleistä koulutustasoa. Tässä tarkoituksessa hankkeessa kehitetään ja testataan johdonmukaista perheiden lukutaito-ohjelmaa, joka kohdistetaan kolmeen sukupolveen. Lisäksi kehitetään näyttöön perustuvaa perheiden lukutaitoa koskevaa unionin politiikkaa ja otetaan keskeiset sidosryhmät mukaan paikallisten strategioiden kehittämiseen perheiden lukutaitoon liittyvän politiikan ja ohjelmien panemiseksi täytäntöön. Otteita opetussuunnitelmista ja oppimateriaalia on saatavilla.

Aihealueet: 3. Tuki oppijoille; 4. Vanhempien osallistuminen

Osa-alueet: 3.9. Pakolaiset, siirtolaiset ja romanit; 4.4. Perheoppiminen

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT; RO; SK; SL; SV

Maa: Romania; Slovakia; Yhdistynyt kuningaskunta

School innovation in Europe: non-formal education and student engagement to support better achievement and social competences at the Ion Luca Caragiale School in Tulcea

At the end of the 1990s, the first attempts to innovate at school level started with some primary classes being organised based on the ‘Step by step’ alternative pedagogy system. This meant that there were two teachers per class and that the learning process was organised around teams of students, rather than based on an individual learning. The change happened in response to requests from parents, and the school continues to offer both regular and ‘Step by step’ classes at primary level, with all students attending regular classes during lower secondary education (from 5th to 8th grade).

The ‘Different school’ (‘Şcoala altfel’) programme, introduced in 2011, offers an entire week of the school year dedicated to non-formal education. Partnerships with NGOs and the local community have also led to the implementation of several projects involving students in all stages, including planning and evaluation stages.

Aihealueet: 1. Koulujen hallinto; 2. Opettajat; 3. Tuki oppijoille; 4. Vanhempien osallistuminen; 5. Sidosryhmien osallistuminen

Osa-alueet: 1.1. Koulun kulttuuri ja ilmapiiri; 1.2. Koulun suunnittelu- ja seurantaprosessit; 1.3. Koulun johto; 2.1. Opettajan taidot ja osaaminen; 2.2. Opettajat ja heidän suhteensa oppilaisiin ja vanhempiin; 3.1. Oppijoiden hyvinvointi; 3.2. Oppijoiden osallistuminen koulun elämään; 3.11. Kohdennettu tuki: Heikommat sosioekonomiset lähtökohdat; 4.1. Viestintä ja tiedottaminen; 4.2. Vanhempien osallistuminen koulun hallintoon; 4.3. Tilaa vanhemmille ja osallistuminen opetustoimintaan; 4.4. Perheoppiminen

Kieli: EN

Maa: Romania

VANHEMPIEN OSALLISTUMINEN KOULUNKÄYNNIN KESKEYTTÄMISEN EHKÄISEMISEEN

Tässä raportissa on tarkoitus tiedottaa ja ohjata lyhyen ja keskipitkän aikavälin strategista suunnittelua, joka liittyy vanhempien osallistumiseen koulutukseen koulunkäynnin keskeyttämisen ehkäisemiseksi, Urbact – PREVENT -hankkeeseen osallistuvissa kymmenessä kaupungissa ja kaikissa muissa kunnissa, paikallisviranomaisissa ja kouluissa kaikkialla Euroopassa. Tämä arvio perustuu analyysiin koulunkäynnin keskeyttämistä ja sosiaalista osallisuutta koskevista EU:n komission ja neuvoston asiakirjoista sekä vuoropuheluun ja jatkuvaan kuulemisprosessiin Urbact – PREVENT -hankkeeseen osallistuvien kymmenen kunnan kanssa. Arviossa tarkastellaan alan kannalta merkityksellistä kansainvälistä tutkimusta. PREVENT-hanke rahoitetaan EU:n Urbact-ohjelmasta.

Aihealueet: 4. Vanhempien osallistuminen; 5. Sidosryhmien osallistuminen

Osa-alueet: 4.1. Viestintä ja tiedottaminen; 4.2. Vanhempien osallistuminen koulun hallintoon; 4.3. Tilaa vanhemmille ja osallistuminen opetustoimintaan; 4.4. Perheoppiminen; 5.4. Kumppanuudet – yhteisön organisaatiot ja kansalaisyhteiskunta

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT; RO; SK; SL; SV

Maa: Alankomaat; Albania; Belgia; Bulgaria; Espanja; Irlanti; Islanti; Italia; Itävalta; Kreikka; Kroatia; Kypros; Latvia; Liettua; Luxemburg; Malta; Norja; Pohjois-Makedonia; Portugali; Puola; Ranska; Romania; Ruotsi; Saksa; Serbia; Slovakia; Slovenia; Suomi; Tanska; Turkki; Tšekki; Unkari; Viro; Yhdistynyt kuningaskunta

YHTEISÖPOHJAISET ELINIKÄISEN OPPIMISEN KESKUKSET

NESET – Koulutuksen sosiaalisten näkökohtien asiantuntijoiden verkosto – julkaisee raportteja päättäjille ja toimijoille, jotka ovat kiinnostuneita tasa-arvon ja osallisuuden edistämisestä koulutuksessa kaikkialla Euroopan unionissa. Tässä asiakirjassa pyritään tarkastelemaan strategioita, joiden avulla voidaan perustaa EU:n jäsenvaltioihin yhteisöpohjaisia elinikäisen oppimisen keskuksia. Siinä tutkitaan näyttöä ja tutkimusta, joka koskee tällaisten keskusten perustamisen hyötyjä ja etuja sekä esteitä ja vaikeuksia, jotka sekä hankaloittavat tällaisten keskusten perustamista että vähentävät niiden vaikuttavuutta. Raportissa todetaan, että yhteisöpohjaiset elinikäisen oppimisen keskukset voivat samanaikaisesti toteuttaa useita keskeisiä elinikäisen oppimisen tavoitteita, kuten aktiivista kansalaisuutta, sosiaalista yhteenkuuluvuutta/osallisuutta, henkilökohtaista ja sosiaalista tyydytystä, kulttuurien välistä vuoropuhelua ja työllistymisreittejä.

Aihealueet: 4. Vanhempien osallistuminen; 5. Sidosryhmien osallistuminen

Osa-alueet: 4.1. Viestintä ja tiedottaminen; 4.3. Tilaa vanhemmille ja osallistuminen opetustoimintaan; 4.4. Perheoppiminen; 5.4. Kumppanuudet – yhteisön organisaatiot ja kansalaisyhteiskunta

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT; RO; SK; SL; SV

Maa: Alankomaat; Albania; Belgia; Bulgaria; Espanja; Irlanti; Islanti; Italia; Itävalta; Kreikka; Kroatia; Kypros; Latvia; Liettua; Luxemburg; Malta; Norja; Pohjois-Makedonia; Portugali; Puola; Ranska; Romania; Ruotsi; Saksa; Serbia; Slovakia; Slovenia; Suomi; Tanska; Turkki; Tšekki; Unkari; Viro; Yhdistynyt kuningaskunta

Näytä seuraavat 10 tulosta