4. Vanhempien osallistuminen

4.2. Vanhempien osallistuminen koulun hallintoon

Perheen ja koulun välisten kumppanuuksien edistäminen ja vanhempien osallistumisen opintoja koskevaan päätöksentekoon lisääminen voi olla erittäin tehokas tapa torjua koulunkäynnin keskeyttämistä. Vanhempien laaja osallistuminen päätöksiin, jotka liittyvät oppimiseen sekä koulun organisointiin ja toimintaan, edistää avoimuutta ja parempaa sopeutumista perheiden todellisiin tarpeisiin. Lisäksi se luo tunnetta koulutukseen liittyvästä yhteisestä vastuusta. Useimmissa Euroopan maissa vanhempien rooli kouluissa tunnustetaan lainsäädännössä, ja heidän oikeutensa taataan säädöksissä, joissa näiden oikeuksien luonne määritetään yksityiskohtaisesti. On olemassa menettelyjä, joilla taataan vanhempien oikeudet osallistua koulujen päätöksentekoprosessien joihinkin muotoihin; vanhemmat voivat esimerkiksi olla edustettuina koulujen johtokunnissa ja kouluneuvostoissa. Vanhempia kannustetaan näin ollen osallistumaan valittujen edustajien kautta koulujen erilaisiin elimiin, etenkin kouluneuvostoihin ja luokkaneuvostoihin.

Näytä lisää

Resurssit ( Hae kaikista aineistoista )

Huomioithan, että aineistosivujen sisältö on toistaiseksi saatavilla vain englanniksi.

Brave’s Club: Zero Violence from age zero

To improve the school climate, a group of schools from the Learning Communities project decided to create the Brave’s Club. It is based on a “dialogical model of conflict prevention”. Since the Club started in 2014, it has made progress in eradicating school violence in both primary and secondary schools. This strategy is making it easier to bring together effective evidence-informed practices on preventing violence in classrooms in general, and more specifically, gender violence.

Aihealueet: 1. Koulujen hallinto; 2. Opettajat; 3. Tuki oppijoille; 4. Vanhempien osallistuminen; 5. Sidosryhmien osallistuminen

Osa-alueet: 1.1. Koulun kulttuuri ja ilmapiiri; 2.2. Opettajat ja heidän suhteensa oppilaisiin ja vanhempiin; 3.1. Oppijoiden hyvinvointi; 3.2. Oppijoiden osallistuminen koulun elämään; 4.2. Vanhempien osallistuminen koulun hallintoon; 5.4. Kumppanuudet – yhteisön organisaatiot ja kansalaisyhteiskunta

Kieli: EN

Maa: Espanja

INCLUD-ED – KIRJA ONNISTUNEISTA KOULUTUSTOIMISTA

Tässä monografiassa tarkastellaan ja kuvaillaan onnistuneita koulutustoimia keskittyen erityisesti haavoittuvassa asemassa oleviin ryhmiin. Kirjassa esitetään konkreettisia koulumenestyksestä kertovia tietoja sekä lasten, opettajien ja perheiden kuvauksia tämän menestyksen vaikutuksesta. Lisäksi kirjassa analysoidaan sitä, miten näiden lasten oppimistulokset suhteutuvat heidän osallisuuteensa yhteiskunnan eri alueilla tai syrjäytymiseensä niiltä. Monografiassa esitellään INCLUD-ED-hankkeessa määritettyjä onnistuneita toimia, joten se sisältää sekä vertailutietoja että vankan teoreettisen pohjan ja kehityksen. Joitakin esimerkkejä toimista ovat interaktiiviset ryhmät, oppimisajan pidentäminen, läksykerhot, ohjatut kirjastot, perheiden ja yhteisön osallistuminen koulutukseen, perhekasvatus ja dialogiset kirjallisuustapaamiset. Kaikki nämä toimet on määritelty onnistuneiksi koulutustoimiksi, mikä tarkoittaa, että ne johtavat sekä tehokkuuteen että tasapuolisuuteen. Kirjassa myös esitetään ja käsitellään toimintatapoja ja käytäntöä koskevia suosituksia.

Aihealueet: 3. Tuki oppijoille; 4. Vanhempien osallistuminen

Osa-alueet: 3.9. Kohdennettu tuki: maahanmuuttajat, romanit; 3.10. Kohdennettu tuki: Erityisopetuksen tarve ja oppimisvaikeudet; 4.2. Vanhempien osallistuminen koulun hallintoon; 4.3. Tilaa vanhemmille ja osallistuminen opetustoimintaan

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT; RO; SK; SL; SV

Maa: Alankomaat; Albania; Belgia; Bulgaria; Espanja; Irlanti; Islanti; Italia; Itävalta; Kreikka; Kroatia; Kypros; Latvia; Liettua; Luxemburg; Malta; Norja; Pohjois-Makedonia; Portugali; Puola; Ranska; Romania; Ruotsi; Saksa; Serbia; Slovakia; Slovenia; Suomi; Tanska; Turkki; Tšekki; Unkari; Viro; Yhdistynyt kuningaskunta

Koulun loppuunsuorittamisohjelma

Koulun loppuunsuorittamisohjelma Irlannissa tarjoaa heikommassa asemassa olevissa yhteisöissä erilaisia paikallisia toimia, joilla tuetaan nuorten pysymistä koulutuksen piirissä. Ohjelma auttaa paikallisyhteisöjä kehittämään räätälöityjä strategioita, joilla maksimoidaan niiden nuorten osallistuminen koulutusprosessiin, jotka ovat vaarassa keskeyttää koulunkäynnin. Toimet kohdistetaan yksittäisiin kouluikäisiin nuoriin, sekä koulussa että sen ulkopuolella, ja ohjelmassa järjestetään tukea koulutukseen pääsyyn, osallistumiseen ja tuloksiin liittyvän eriarvoisuuden poistamisessa. Koulun loppuunsuorittamisohjelma on keskeinen osa tasavertaisten mahdollisuuksien antamista koulussa (DEIS) koskevaa suunnitelmaa, joka on koulutuksellista osallisuutta edistävä politiikan väline.

Aihealueet: 3. Tuki oppijoille; 4. Vanhempien osallistuminen; 5. Sidosryhmien osallistuminen

Osa-alueet: 3.1. Oppijoiden hyvinvointi; 3.3. Ammatinvalinnanohjaus ja tuki; 3.7. Riskialttiiden oppijoiden seuranta; 4.2. Vanhempien osallistuminen koulun hallintoon; 5.2. Sidosryhmien verkostot

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT; RO; SK; SL; SV

Maa: Irlanti

Malmaskolan

To improve student success and prevent early school leaving, the Malmaskolan established a Student Health Team, comprised of a school nurse, a special education teacher, the principal, the school counselor, the leisure-time pedagogues, the study and career counselor, a social worker, the school physician and a school psychologist. Since 2005, this Health Team has been the core for the development of teaching at the school, and is a hub for both teaching and school development. They have open meetings thrice weekly where teachers can discuss issues, and where a wide range of potential measures to support students is identified.

Aihealueet: 1. Koulujen hallinto; 3. Tuki oppijoille; 4. Vanhempien osallistuminen; 5. Sidosryhmien osallistuminen

Osa-alueet: 1.1. Koulun kulttuuri ja ilmapiiri; 2.1. Opettajan taidot ja osaaminen; 2.2. Opettajat ja heidän suhteensa oppilaisiin ja vanhempiin; 2.4. Opettajien hyvinvointi; 3.1. Oppijoiden hyvinvointi; 3.2. Oppijoiden osallistuminen koulun elämään; 3.7. Riskialttiiden oppijoiden seuranta; 3.10. Kohdennettu tuki: Erityisopetuksen tarve ja oppimisvaikeudet; 3.11. Kohdennettu tuki: Heikommat sosioekonomiset lähtökohdat; 4.2. Vanhempien osallistuminen koulun hallintoon; 5.1. Monialaiset tiimit

Kieli: EN

Maa: Ruotsi

Nordic Projects to Combat School Dropout

The aim of the report Nordic Projects to Combat School Dropout is to improve and inspire new initiatives for young people, and to create enriching contacts between actors and organisations in the Nordic region.
The Nordic Web Resource on Dropout from Upper Secondary Education was a project commissioned by the Nordic Council of Ministers and run by the Nordic Welfare Centre between 2012 and 2015. The aim of the project was to compile good examples of initiatives aimed at increasing the proportion of young people in the Nordic region who complete upper secondary education.

Aihealueet: 1. Koulujen hallinto; 2. Opettajat; 3. Tuki oppijoille; 4. Vanhempien osallistuminen; 5. Sidosryhmien osallistuminen

Osa-alueet: 1.1. Koulun kulttuuri ja ilmapiiri; 1.2. Koulun suunnittelu- ja seurantaprosessit; 1.3. Koulun johto; 1.4. Koulutusjärjestelmien sisäinen yhteistyö; 2.1. Opettajan taidot ja osaaminen; 2.2. Opettajat ja heidän suhteensa oppilaisiin ja vanhempiin; 2.3. Opettajien peruskoulutus ja ammatillinen jatkokoulutus; 2.4. Opettajien hyvinvointi; 3.1. Oppijoiden hyvinvointi; 3.2. Oppijoiden osallistuminen koulun elämään; 3.3. Ammatinvalinnanohjaus ja tuki; 3.4. Opetussuunnitelma ja oppimisväylät; 3.5. Oppiminen ja arviointi; 3.6. Laajennettu ja opetussuunnitelman ulkopuolinen oppiminen; 3.7. Riskialttiiden oppijoiden seuranta; 3.8. Kohdennettu tuki: Kieli; 3.9. Kohdennettu tuki: maahanmuuttajat, romanit; 3.10. Kohdennettu tuki: Erityisopetuksen tarve ja oppimisvaikeudet; 3.11. Kohdennettu tuki: Heikommat sosioekonomiset lähtökohdat; 4.1. Viestintä ja tiedottaminen; 4.2. Vanhempien osallistuminen koulun hallintoon; 4.3. Tilaa vanhemmille ja osallistuminen opetustoimintaan; 4.4. Perheoppiminen; 5.1. Monialaiset tiimit; 5.2. Sidosryhmien verkostot; 5.3. Kumppanuudet: Työnantajat ja yritykset; 5.4. Kumppanuudet – yhteisön organisaatiot ja kansalaisyhteiskunta

Kieli: EN

Maa: Islanti; Norja; Ruotsi; Suomi; Tanska

Oppimis- ja harrastusympäristöissä tapahtuvan kiusaamisen vastainen eurooppalainen verkosto (ENABLE)

Oppimis- ja harrastusympäristöissä tapahtuvan kiusaamisen vastainen eurooppalainen verkosto (European Network Against Bullying in Learning and Leisure Environments, ENABLE) pyrkii tukemaan 11–14-vuotiaiden sosioemotionaalisten oppimistaitojen kehittymistä sekä edistää vertaistukea kiusaamisen torjumiseksi ja vähentämiseksi. Sosioemotionaalisia oppimistaitoja tukevat ohjelmat kehittävät oppilaiden sosiaalisia, emotionaalisia ja akateemisia taitoja muun muassa edistämällä prososiaalista käyttäytymistä ja myönteistä suhtautumista itseen ja muihin sekä vähentämällä emotionaalisen stressin määrää. Vertaistukijärjestelmät vähentävät kiusaamisen uhreille aiheutuvia haittavaikutuksia ja laskevat uhrien kynnystä ilmoittaa kiusaamisesta tekemällä siitä hyväksyttävämpää. Hanke noudattaa koko koulun kattavaa lähestymistapaa, jossa huomioidaan nuoret, henkilöstö, vanhemmat ja laajempi yhteisö. Hankkeessa irtaudutaan siis kaksiulotteisesta näkemyksestä, jossa kiusaamisen osapuolina ovat vain uhri ja kiusaaja, ja tarkastellaan sen sijaan koulun tai harrastusympäristön sosiaalista ja ryhmädynamiikkaa, mitä kautta voidaan vaikuttaa useisiin kiusaamista ruokkiviin tekijöihin. Jokaisessa hankkeeseen osallistuvassa maassa on koulutettu joukko lähettiläitä, jotka voivat antaa tietoa ja ohjausta ohjelman toteuttamisesta kiinnostuneille kouluille ja organisaatioille.

Aihealueet: 1. Koulujen hallinto; 3. Tuki oppijoille; 4. Vanhempien osallistuminen; 5. Sidosryhmien osallistuminen

Osa-alueet: 1.1. Koulun kulttuuri ja ilmapiiri; 3.1. Oppijoiden hyvinvointi; 4.2. Vanhempien osallistuminen koulun hallintoon

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT; RO; SK; SL; SV

Maa: Belgia; Kreikka; Kroatia; Romania; Tanska; Yhdistynyt kuningaskunta

POTHOLES – VANHEMPIEN SITOUTUMISEN ALOITE IRLANNISSA

POTHOLES-aloite on erinomainen esimerkki irlantilaisista kouluista, jotka pyrkivät tavoittamaan syrjäytyneet perheet perinteisten, muodollisten osallistumismenetelmien ulkopuolella. POTHOLES-aloite käynnistettiin tammikuussa 2011 tarkoituksena auttaa erilaisista taustoista ja kulttuureista tulevia vanhempia tapaamaan muita vanhempia omasta koulustaan ja vastaavista kouluista ja jakamaan kokemuksia. Keskeinen tavoite on sitouttaa vanhempia, jotka saattavat tuntea olevansa syrjässä koulusta tai eivät tunne koulujärjestelmää, ottaa heidät tiiviimmin mukaan koulun toimintaan ja päätöksiin sekä tutustuttaa heidät erilaisiin oppimismahdollisuuksiin.

Aihealue: 4. Vanhempien osallistuminen

Osa-alueet: 4.1. Viestintä ja tiedottaminen; 4.2. Vanhempien osallistuminen koulun hallintoon; 4.3. Tilaa vanhemmille ja osallistuminen opetustoimintaan

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT; RO; SK; SL; SV

Maa: Irlanti

PREVENT – ETNISTÄ TAUSTAA JA MAAHANMUUTTAJIA KOSKEVA RAPORTTI

Tämä raportti on laadittu Urbact-PREVENT-hankkeessa, joka on yhdeksän eurooppalaisen kaupungin verkosto (Antwerpen (Belgia, Flanderi), Gijon (Espanja), Haag (Alankomaat), München (Saksa), Nantes (Ranska), Sofia (Bulgaria), Tukholma (Ruotsi), Tallinna (Viro), Usti (Tšekki)). Sen tarkoitus on jakaa kokemuksia, jotka liittyvät vanhempien osallistumiseen koulunkäynnin keskeyttämisen ehkäisemiseen. Raportin tavoite on antaa kuntatason tulevaa strategista suunnittelua varten tietoja koulunkäynnin keskeyttämisen ehkäisemisestä ja vanhempien osallistumisesta suhteessa etnisiin vähemmistöihin ja maahanmuuttajiin. Raportti perustuu PREVENT-kuntien vastauksiin, kuntien hankkeisiin tehtyihin tutustumiskäynteihin ja alan kansainväliseen tutkimukseen. Sen avulla pyritään tarjoamaan kunnille perusta, jonka avulla ne voivat kehittää nykyistä strategista suunnittelua tällä alalla. PREVENT-hanke rahoitetaan EU:n Urbact-ohjelmasta.

Aihealueet: 3. Tuki oppijoille; 4. Vanhempien osallistuminen

Osa-alueet: 3.9. Kohdennettu tuki: maahanmuuttajat, romanit; 4.1. Viestintä ja tiedottaminen; 4.2. Vanhempien osallistuminen koulun hallintoon; 4.3. Tilaa vanhemmille ja osallistuminen opetustoimintaan

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT; RO; SK; SL; SV

Maa: Alankomaat; Belgia; Bulgaria; Espanja; Ranska; Ruotsi; Tanska; Tšekki; Viro

PRINED – Osallistava koulutus Slovakiassa

PRINED-hanke koskee sosiaalisesti heikommista lähtökohdista tulevien lasten ja oppilaiden osallisuutta. Hankkeen tärkein tavoite on lisätä oppivelvollisuuden onnistunutta täytäntöönpanoa.

Aihealueet: 2. Opettajat; 3. Tuki oppijoille; 4. Vanhempien osallistuminen; 5. Sidosryhmien osallistuminen

Osa-alueet: 2.2. Opettajat ja heidän suhteensa oppilaisiin ja vanhempiin; 2.3. Opettajien peruskoulutus ja ammatillinen jatkokoulutus; 3.1. Oppijoiden hyvinvointi; 3.3. Ammatinvalinnanohjaus ja tuki; 3.5. Oppiminen ja arviointi; 3.6. Laajennettu ja opetussuunnitelman ulkopuolinen oppiminen; 3.7. Riskialttiiden oppijoiden seuranta; 3.10. Kohdennettu tuki: Erityisopetuksen tarve ja oppimisvaikeudet; 3.11. Kohdennettu tuki: Heikommat sosioekonomiset lähtökohdat; 4.2. Vanhempien osallistuminen koulun hallintoon; 5.1. Monialaiset tiimit

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT; RO; SK; SL; SV

Maa: Slovakia

School innovation in Europe: making students more engaged into learning processes through reorganised learning spaces, timetables and educational activities in the Comprehensive School Giovanni XXIII of Acireale

Since 2011, when a new school leader was appointed, the school has focused on the following goals: to promote active participation of students; foster inclusion; nurture autonomy and a sense of responsibility. To reach these goals, the school adopted interactive approaches reorganising learning spaces and educational activities.
Key interventions encompass:
• Outdoor schooling (nursery school). The aim is to stimulate sensory experiences by encouraging direct contact with nature.
• Bag-less learning (primary school). Students only wear a light purse to hold their personal belongings and a notebook for homework tasks while school is furnished functionally with advanced learning tools.
• Workshop rooms and flipped classrooms (secondary school). Teachers personalise their working space based on their functional teaching needs in terms of furniture arrangement, tools, books etc. In flipped classroom, time and self-study activities are reversed where students prepare for a class by watching a pre-recorded lecture or then lead the discussion.

Aihealueet: 1. Koulujen hallinto; 2. Opettajat; 3. Tuki oppijoille; 4. Vanhempien osallistuminen

Osa-alueet: 1.1. Koulun kulttuuri ja ilmapiiri; 1.2. Koulun suunnittelu- ja seurantaprosessit; 1.3. Koulun johto; 2.1. Opettajan taidot ja osaaminen; 3.2. Oppijoiden osallistuminen koulun elämään; 4.1. Viestintä ja tiedottaminen; 4.2. Vanhempien osallistuminen koulun hallintoon

Kieli: EN

Maa: Italia

Näytä seuraavat 10 tulosta