4. Vanhempien osallistuminen

4.1. Viestintä ja tiedottaminen

Tutkimusten mukaan vanhempien osallistumisen hyödyt riippuvat suurelta osin osallistumisen laadusta. Kouluilla on tärkeä tehtävä kehitettäessä viestintää ja tiedonkulkua vanhempien kanssa ja pidettäessä sitä yllä. Useimmissa Euroopan maissa on voimassa säädöksiä, joilla taataan vanhemmille oikeus saada tietoa lastensa koulunkäynnistä. Tämä ei ehkä kuitenkaan ole kovin tehokasta niiden vanhempien ja perheiden kohdalla, joilla on suurin etäisyys koulukulttuuriin. Virallisten viestintäjärjestelyjen lisäksi tarvitaan joukko täydentäviä toimenpiteitä erilaisten vanhempien ryhmien saavuttamiseksi, myös niiden, joilla on erilaisia kasvatustyylejä ja kouluun pidettävän etäisyyden tasoja.

Näytä lisää

Resurssit ( Hae kaikista aineistoista )

Huomioithan, että aineistosivujen sisältö on toistaiseksi saatavilla vain englanniksi.

IndY (yksilöllinen oppiminen Ybbs-koulukeskuksessa)

Schulzentrum Ybbs on koulukeskus, joka koostuu kolmesta ylemmän perusasteen ammatillisesta oppilaitoksesta. Lukuvuonna 2015–2016 koulukeskus otti käyttöön IndY-käsitteen, mikä tarkoittaa, että 20 prosenttia opetusajasta on varattu yksilölliseen oppimiseen. IndY-toimintatavan tavoitteena on parantaa oppilaiden osaamista, motivaatiota, vastuunottoa, itseohjautumista, yhteistyötaitoja, tunneälyä ja oppimismenetelmiä.

Aihealueet: 1. Koulujen hallinto; 2. Opettajat; 3. Tuki oppijoille; 4. Vanhempien osallistuminen; 5. Sidosryhmien osallistuminen

Osa-alueet: 1.1. Koulun kulttuuri ja ilmapiiri; 1.2. Koulun suunnittelu- ja seurantaprosessit; 1.3. Koulun johto; 2.1. Opettajan taidot ja osaaminen; 2.2. Opettajat ja heidän suhteensa oppilaisiin ja vanhempiin; 3.1. Oppijoiden hyvinvointi; 3.2. Oppijoiden osallistuminen koulun elämään; 3.4. Opetussuunnitelma ja oppimisväylät; 3.5. Oppiminen ja arviointi; 3.6. Laajennettu ja opetussuunnitelman ulkopuolinen oppiminen; 3.8. Kohdennettu tuki: Kieli; 3.9. Pakolaiset, siirtolaiset ja romanit; 3.10. Kohdennettu tuki: Erityisopetuksen tarve ja oppimisvaikeudet; 3.11. Kohdennettu tuki: Heikommat sosioekonomiset lähtökohdat; 4.1. Viestintä ja tiedottaminen; 5.2. Sidosryhmien verkostot

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT

Maa: Itävalta

MUISTILISTA JA SUOSITUKSIA POISSAOLOJEN JA KOULUPUDOKKUUDEN EHKÄISEMISEKSI

On selvää, että monissa lintsaus- ja pudokkuustapauksissa tarvitaan terveydenhoidon, psykologian, sosiaalityön, opetusalan ja oikeustieteen ammattilaisten toimia. Tutkimukset osoittavat kuitenkin selvästi, että myös koulun ja opetushenkilökunnan vaikutus voi olla ratkaiseva. Oheinen asiakirja sisältää koulujen itsearviointiin tarkoitetun muistilistan, 59 yksityiskohtaista suositusta poissaolojen vähentämiseksi ja oppilaiden osallistumisen ja koulukulttuurin kehittämiseksi, ehdotuksia käyttäytymistä koskeviksi sopimuksiksi ja esimerkkejä opettajille ja vanhemmille tehtävistä kyselyistä. Suositellut toimenpiteet on suunnattu ensisijaisesti opettajille, rehtoreille ja vanhemmille. Asiakirja on käännös Nairz-Wirthin, Feldmannin ja Diexerin (2012) laatimasta oppaasta ”Handlungsempfehlungen für Lehrende, Schulleitung und Eltern zur erfolgreichen Prävention von Schulabsentismus und Schulabbruch”.

Aihealueet: 1. Koulujen hallinto; 2. Opettajat; 3. Tuki oppijoille; 4. Vanhempien osallistuminen; 5. Sidosryhmien osallistuminen

Osa-alueet: 1.1. Koulun kulttuuri ja ilmapiiri; 2.3. Opettajien peruskoulutus ja ammatillinen jatkokoulutus; 3.1. Oppijoiden hyvinvointi; 3.3. Ammatinvalinnanohjaus ja tuki; 3.4. Opetussuunnitelma ja oppimisväylät; 3.6. Laajennettu ja opetussuunnitelman ulkopuolinen oppiminen; 3.7. Riskialttiiden oppijoiden seuranta; 4.1. Viestintä ja tiedottaminen; 5.2. Sidosryhmien verkostot

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT; RO; SK; SL; SV

Maa: Itävalta

Nuoriso-ohjaus (Jugendcoaching)

Nuoriso-ohjausohjelma ”Jugendcoaching” tarjoaa ohjausta 14-vuotiaille ja sitä vanhemmille nuorille. Sen tärkeimmät kohderyhmät ovat 9. luokalla olevat oppilaat, enintään 19-vuotiaat työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevat nuoret (NEET) ja enintään 24-vuotiaat erityisopetusta tarvitsevat nuoret. Nuoriso-ohjauksen tavoitteena on vähentää koulunkäynnin keskeyttämistä ja tukea oppilaita tulevan työ- ja/tai koulu-uran valinnassa. Nuoriso-ohjaukseen osallistuminen on ilmaista ja vapaaehtoista.

Aihealueet: 1. Koulujen hallinto; 3. Tuki oppijoille; 4. Vanhempien osallistuminen; 5. Sidosryhmien osallistuminen

Osa-alueet: 3.1. Oppijoiden hyvinvointi; 3.3. Ammatinvalinnanohjaus ja tuki; 3.7. Riskialttiiden oppijoiden seuranta; 3.8. Kohdennettu tuki: Kieli; 3.9. Pakolaiset, siirtolaiset ja romanit; 3.10. Kohdennettu tuki: Erityisopetuksen tarve ja oppimisvaikeudet; 3.11. Kohdennettu tuki: Heikommat sosioekonomiset lähtökohdat; 4.1. Viestintä ja tiedottaminen; 5.1. Monialaiset tiimit; 5.2. Sidosryhmien verkostot; 5.3. Kumppanuudet: Työnantajat ja yritykset; 5.4. Kumppanuudet – yhteisön organisaatiot ja kansalaisyhteiskunta

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT

Maa: Itävalta

OPAS ROMANITAUSTAISILLE KOULUSOVITTELIJOILLE

Euroopan neuvoston laatima ”Opas romanitaustaisille koulusovittelijoille/-avustajille” on tarkoitettu lähinnä kaikenlaisissa tehtävissä toimiville romaniyhteisöstä tuleville työntekijöille, jotka pyrkivät parantamaan romanilasten koulunkäyntiolosuhteita. Sen on tarkoitus tarjota henkilökunnalle kattavia työkaluja ja käytännön ohjeita, joita voidaan mukauttaa erilaisiin tilanteisiin. Oppaassa käsitellään koulusovittelijoiden ja -avustajien profiileja ja heidän rooliaan, joka liittyy koulun ja romaniyhteisön tai -yhteisöjen välisten suhteiden sekä opettajien ja muun kouluhenkilökunnan ja romanilasten vanhempien välisten suhteiden helpottamiseen. Oppaan sisältö on suunniteltu siten, että se auttaa parantamaan romanitaustaisten koulusovittelijoiden ja -avustajien työtä ja vähentämään mahdollisia ei-toivottuja vaikutuksia tarjoamalla jäsenneltyä päivittäistä toimintaa ja korostamalla sovittelun sellaisia näkökohtia, joita usein ei käytetä käytännössä.

Aihealueet: 3. Tuki oppijoille; 4. Vanhempien osallistuminen

Osa-alueet: 3.9. Pakolaiset, siirtolaiset ja romanit; 4.1. Viestintä ja tiedottaminen

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT; RO; SK; SL; SV

Maa: Alankomaat; Albania; Belgia; Bulgaria; Espanja; Irlanti; Islanti; Italia; Itävalta; Kreikka; Kroatia; Kypros; Latvia; Liettua; Luxemburg; Malta; Norja; Pohjois-Makedonia; Portugali; Puola; Ranska; Romania; Ruotsi; Saksa; Serbia; Slovakia; Slovenia; Suomi; Tanska; Turkki; Tšekki; Unkari; Viro; Yhdistynyt kuningaskunta

Schlangenfuß

Yli kymmenen vuotta sitten perustetun Schlangenfuß-hankkeen tavoitteena oli integroida oppilaat, jotka kieltäytyivät menemästä kouluun. Vuodesta 2007 alkaen ohjelma on tarkoitettu ainoastaan oppilaille, jotka kärsivät koulufobiasta, ahdistuneisuushäiriöistä tai masennuksesta. Ohjelma on Itävallassa ainoa laatuaan, ja se on julkisesti rahoitettu.

Aihealueet: 1. Koulujen hallinto; 2. Opettajat; 3. Tuki oppijoille; 4. Vanhempien osallistuminen; 5. Sidosryhmien osallistuminen

Osa-alueet: 1.1. Koulun kulttuuri ja ilmapiiri; 1.4. Koulutusjärjestelmien sisäinen yhteistyö; 2.1. Opettajan taidot ja osaaminen; 2.2. Opettajat ja heidän suhteensa oppilaisiin ja vanhempiin; 3.1. Oppijoiden hyvinvointi; 3.3. Ammatinvalinnanohjaus ja tuki; 3.4. Opetussuunnitelma ja oppimisväylät; 3.5. Oppiminen ja arviointi; 3.10. Kohdennettu tuki: Erityisopetuksen tarve ja oppimisvaikeudet; 4.1. Viestintä ja tiedottaminen; 5.1. Monialaiset tiimit

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT

Maa: Itävalta

TGM:n oppimiskeskus

Oppimiskeskus otettiin käyttöön TGM:ssä (Technologisches Gewerbemuseum, keskiasteen teknillinen oppilaitos) koulun kokeiluna lukuvuonna 2016–2017. Oppimiskeskus toteutettiin koulun tietotekniikkaosastolla kahdessa neljästä ensimmäisen vuoden (9. luokan) luokasta.
Oppimiskeskuksessa oppilaat opiskelevat itseohjautuvasti 20 tuntia viikossa. Näistä 20 tunnista yhdeksän tuntia liittyy yleissivistäviin oppiaineisiin (saksa, englanti ja matematiikka) ja 11 tuntia ammatillisen opetuksen oppiaineisiin (ohjelmistotekniikka, systeemitekniikka, mediatekniikka, verkkoteknologia). Muita kuutta koulun oppiainetta (maantiede, historia ja politiikka, luonnontieteet, uskonto, liikunta, tietokonetyöpaja) opetetaan edelleen perinteisin opetusmenetelmin. Niiden opetusta on 13 tuntia viikossa.

Aihealueet: 1. Koulujen hallinto; 2. Opettajat; 3. Tuki oppijoille; 4. Vanhempien osallistuminen

Osa-alueet: 1.1. Koulun kulttuuri ja ilmapiiri; 1.2. Koulun suunnittelu- ja seurantaprosessit; 1.3. Koulun johto; 2.1. Opettajan taidot ja osaaminen; 2.2. Opettajat ja heidän suhteensa oppilaisiin ja vanhempiin; 3.2. Oppijoiden osallistuminen koulun elämään; 3.4. Opetussuunnitelma ja oppimisväylät; 3.5. Oppiminen ja arviointi; 3.7. Riskialttiiden oppijoiden seuranta; 4.1. Viestintä ja tiedottaminen

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT; RO; SK; SL; SV

Maa: Itävalta

VANHEMPIEN OSALLISTUMINEN KOULUNKÄYNNIN KESKEYTTÄMISEN EHKÄISEMISEEN

Tässä raportissa on tarkoitus tiedottaa ja ohjata lyhyen ja keskipitkän aikavälin strategista suunnittelua, joka liittyy vanhempien osallistumiseen koulutukseen koulunkäynnin keskeyttämisen ehkäisemiseksi, Urbact – PREVENT -hankkeeseen osallistuvissa kymmenessä kaupungissa ja kaikissa muissa kunnissa, paikallisviranomaisissa ja kouluissa kaikkialla Euroopassa. Tämä arvio perustuu analyysiin koulunkäynnin keskeyttämistä ja sosiaalista osallisuutta koskevista EU:n komission ja neuvoston asiakirjoista sekä vuoropuheluun ja jatkuvaan kuulemisprosessiin Urbact – PREVENT -hankkeeseen osallistuvien kymmenen kunnan kanssa. Arviossa tarkastellaan alan kannalta merkityksellistä kansainvälistä tutkimusta. PREVENT-hanke rahoitetaan EU:n Urbact-ohjelmasta.

Aihealueet: 4. Vanhempien osallistuminen; 5. Sidosryhmien osallistuminen

Osa-alueet: 4.1. Viestintä ja tiedottaminen; 4.2. Vanhempien osallistuminen koulun hallintoon; 4.3. Tilaa vanhemmille ja osallistuminen opetustoimintaan; 4.4. Perheoppiminen; 5.4. Kumppanuudet – yhteisön organisaatiot ja kansalaisyhteiskunta

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT; RO; SK; SL; SV

Maa: Alankomaat; Albania; Belgia; Bulgaria; Espanja; Irlanti; Islanti; Italia; Itävalta; Kreikka; Kroatia; Kypros; Latvia; Liettua; Luxemburg; Malta; Norja; Pohjois-Makedonia; Portugali; Puola; Ranska; Romania; Ruotsi; Saksa; Serbia; Slovakia; Slovenia; Suomi; Tanska; Turkki; Tšekki; Unkari; Viro; Yhdistynyt kuningaskunta

YHTEISÖPOHJAISET ELINIKÄISEN OPPIMISEN KESKUKSET

NESET – Koulutuksen sosiaalisten näkökohtien asiantuntijoiden verkosto – julkaisee raportteja päättäjille ja toimijoille, jotka ovat kiinnostuneita tasa-arvon ja osallisuuden edistämisestä koulutuksessa kaikkialla Euroopan unionissa. Tässä asiakirjassa pyritään tarkastelemaan strategioita, joiden avulla voidaan perustaa EU:n jäsenvaltioihin yhteisöpohjaisia elinikäisen oppimisen keskuksia. Siinä tutkitaan näyttöä ja tutkimusta, joka koskee tällaisten keskusten perustamisen hyötyjä ja etuja sekä esteitä ja vaikeuksia, jotka sekä hankaloittavat tällaisten keskusten perustamista että vähentävät niiden vaikuttavuutta. Raportissa todetaan, että yhteisöpohjaiset elinikäisen oppimisen keskukset voivat samanaikaisesti toteuttaa useita keskeisiä elinikäisen oppimisen tavoitteita, kuten aktiivista kansalaisuutta, sosiaalista yhteenkuuluvuutta/osallisuutta, henkilökohtaista ja sosiaalista tyydytystä, kulttuurien välistä vuoropuhelua ja työllistymisreittejä.

Aihealueet: 4. Vanhempien osallistuminen; 5. Sidosryhmien osallistuminen

Osa-alueet: 4.1. Viestintä ja tiedottaminen; 4.3. Tilaa vanhemmille ja osallistuminen opetustoimintaan; 4.4. Perheoppiminen; 5.4. Kumppanuudet – yhteisön organisaatiot ja kansalaisyhteiskunta

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT; RO; SK; SL; SV

Maa: Alankomaat; Albania; Belgia; Bulgaria; Espanja; Irlanti; Islanti; Italia; Itävalta; Kreikka; Kroatia; Kypros; Latvia; Liettua; Luxemburg; Malta; Norja; Pohjois-Makedonia; Portugali; Puola; Ranska; Romania; Ruotsi; Saksa; Serbia; Slovakia; Slovenia; Suomi; Tanska; Turkki; Tšekki; Unkari; Viro; Yhdistynyt kuningaskunta

Näytä seuraavat 10 tulosta