4. Vanhempien osallistuminen

4.1. Viestintä ja tiedottaminen

Tutkimusten mukaan vanhempien osallistumisen hyödyt riippuvat suurelta osin osallistumisen laadusta. Kouluilla on tärkeä tehtävä kehitettäessä viestintää ja tiedonkulkua vanhempien kanssa ja pidettäessä sitä yllä. Useimmissa Euroopan maissa on voimassa säädöksiä, joilla taataan vanhemmille oikeus saada tietoa lastensa koulunkäynnistä. Tämä ei ehkä kuitenkaan ole kovin tehokasta niiden vanhempien ja perheiden kohdalla, joilla on suurin etäisyys koulukulttuuriin. Virallisten viestintäjärjestelyjen lisäksi tarvitaan joukko täydentäviä toimenpiteitä erilaisten vanhempien ryhmien saavuttamiseksi, myös niiden, joilla on erilaisia kasvatustyylejä ja kouluun pidettävän etäisyyden tasoja.

Näytä lisää

Resurssit ( Hae kaikista aineistoista )

Huomioithan, että aineistosivujen sisältö on toistaiseksi saatavilla vain englanniksi.

AFEV – OPISKELIJAVAPAAEHTOISET TUKEVAT EPÄVAKAITA PERHEITÄ

Ranskalaisjärjestö AFEV toteuttaa aloitteita, joissa lähestymistavan ytimessä ovat vanhemmat, joiden sosioekonomiset lähtökohdat ovat heikot. Kyseessä on voittoa tavoittelematon järjestö, joka tarjoaa tukea vanhemmille heikommassa asemassa olevilla kaupunkialueilla. AFEV on rekrytoinut 8 000 opiskelijan verkoston kaikkialla Ranskassa. Opiskelijat tarjoavat vapaaehtoisesti tilapäistä tutorointia vanhemmille.

Aihealueet: 3. Tuki oppijoille; 4. Vanhempien osallistuminen

Osa-alueet: 3.11. Kohdennettu tuki: Heikommat sosioekonomiset lähtökohdat; 4.1. Viestintä ja tiedottaminen

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT; RO; SK; SL; SV

Maa: Ranska

BRITTILÄINEN LASTENHOIDON CARE TO LEARN -TUKIOHJELMA

Yhdistyneessä kuningaskunnassa toteutettavasta Care to Learn -ohjelmasta voi saada tukea lastenhoidon kustannuksiin, kuten ennakko- ja ilmoittautumismaksuihin, lastenhoidon kokeilujakson kustannuksiin enintään 5 päivän ajaksi, hoitopaikan säilyttämiseen kesäloman yli sekä kuljetuskustannuksiin hoidontarjoajan luo. Oheisessa tiedostossa kuvataan toimenpide lyhyesti ja esitellään sen uusin arviointi ja tulokset.

Aihealueet: 3. Tuki oppijoille; 4. Vanhempien osallistuminen

Osa-alueet: 3.11. Kohdennettu tuki: Heikommat sosioekonomiset lähtökohdat; 4.1. Viestintä ja tiedottaminen

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT; RO; SK; SL; SV

Maa: Yhdistynyt kuningaskunta

Eurooppalainen koulutusinnovaatio: opetussuunnitelmainnovaatio kannustavan ja innostavan oppimisympäristön luomiseksi President Kennedyn koulussa Coventryssä

Koulun opettamis- ja oppimisfilosofian kulmakivenä on, että oppilaat ymmärtävät aktiivisesti oppimisprosessit ja osallistuvat niihin. Koulun opetussuunnitelma perustuu edistymisen ja johdonmukaisuuden periaatteisiin.
Yksi tärkeimmistä koulussa toteutettavista innovatiivisista käytännöistä on ”silta”. Se koostuu opetussuunnitelmainnovaatiosta, jonka käyttöönoton tavoitteena oli luoda kannustava ja innostava oppimisympäristö 11-vuotiaana ylemmän perusasteen koulutuksen aloittaville oppilaille. Oppiminen on hankepohjaista. Opetuksesta vastaavat eri opetussuunnitelman aloilta tulevien opettajien tiimit. Tämän ansiosta oppilaiden kanssa toimii vähän opettajia ja he voivat laatia selkeästi määritetyt ja yhtenäiset oppimisperiaatteet. Sillan viisi perusperiaatetta ovat saavutus, yhteenkuuluvuus, palkitseminen, kuri ja rikastaminen. Oppilaille annetaan mahdollisuus toimia itsenäisinä oppijoina koulussa ollessaan ja sen jälkeen. Palkitsemisjärjestelmän avulla oppilaat voivat kerätä pisteitä vuoden lopussa myönnettäviä palkintoja varten.

Aihealueet: 1. Koulujen hallinto; 2. Opettajat; 3. Tuki oppijoille; 4. Vanhempien osallistuminen; 5. Sidosryhmien osallistuminen

Osa-alueet: 1.1. Koulun kulttuuri ja ilmapiiri; 1.2. Koulun suunnittelu- ja seurantaprosessit; 1.3. Koulun johto; 2.1. Opettajan taidot ja osaaminen; 2.2. Opettajat ja heidän suhteensa oppilaisiin ja vanhempiin; 2.3. Opettajien peruskoulutus ja ammatillinen jatkokoulutus; 3.1. Oppijoiden hyvinvointi; 3.2. Oppijoiden osallistuminen koulun elämään; 3.4. Opetussuunnitelma ja oppimisväylät; 3.5. Oppiminen ja arviointi; 4.1. Viestintä ja tiedottaminen; 5.4. Kumppanuudet – yhteisön organisaatiot ja kansalaisyhteiskunta

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT; RO; SK; SL; SV

Maa: Yhdistynyt kuningaskunta

Eurooppalainen koulutusinnovaatio: oppilaiden itsetunnon ja korkeamman tason ajattelutaitojen edistäminen opetussuunnitelmainnovaation avulla valtion rahoittamassa Willenhallin alakoulussa

Koulun opettamis- ja oppimismenetelmä perustuu siihen, että kaikki oppilaat saavuttavat koulutuksessa hyvän tason ja tuloksia. Koulu laati innostavan opetussuunnitelman, jonka tavoitteena on auttaa oppilaita ymmärtämään läpikäymiään oppimisprosesseja (metakognitio) – ja parantamaan itseluottamusta. Tärkeä osa tätä prosessia on erityisopetuksen tarjoaminen tietyissä oppiaineissa (luonnontieteet, musiikki, taide, liikunta) sekä matematiikan opettamisen kehittäminen koko koulun ajan (6. luokkalaisille). Lisäksi filosofian opettaminen kaikille oppilaille on tärkeää oppilaiden ajattelutaitojen, sinnikkyyden ja itseluottamuksen kehittämisen kannalta. Opetussuunnitelmainnovaatio toteutetaan koulun aloitteesta. Koulu toimii yhteistyössä Whitmore Parkin alakoulun liittotason kumppaneiden kanssa. Koko henkilöstöä, hallintoa, oppilaita ja vanhempia kuullaan säännöllisesti, ja he voivat osallistua opetussuunnitelman kehittämiseen. Lisäksi koulu on sitoutunut vahvasti muiden yhteisökumppanien kanssa kehittämään laajempaa oppimistoimintaa.

Aihealueet: 1. Koulujen hallinto; 2. Opettajat; 3. Tuki oppijoille; 4. Vanhempien osallistuminen; 5. Sidosryhmien osallistuminen

Osa-alueet: 1.1. Koulun kulttuuri ja ilmapiiri; 1.2. Koulun suunnittelu- ja seurantaprosessit; 1.3. Koulun johto; 1.4. Koulutusjärjestelmien sisäinen yhteistyö; 2.1. Opettajan taidot ja osaaminen; 2.2. Opettajat ja heidän suhteensa oppilaisiin ja vanhempiin; 2.3. Opettajien peruskoulutus ja ammatillinen jatkokoulutus; 3.1. Oppijoiden hyvinvointi; 3.2. Oppijoiden osallistuminen koulun elämään; 3.4. Opetussuunnitelma ja oppimisväylät; 3.11. Kohdennettu tuki: Heikommat sosioekonomiset lähtökohdat; 4.1. Viestintä ja tiedottaminen; 4.2. Vanhempien osallistuminen koulun hallintoon; 4.3. Tilaa vanhemmille ja osallistuminen opetustoimintaan; 5.1. Monialaiset tiimit; 5.2. Sidosryhmien verkostot; 5.3. Kumppanuudet: Työnantajat ja yritykset; 5.4. Kumppanuudet – yhteisön organisaatiot ja kansalaisyhteiskunta

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT; RO; SK; SL; SV

Maa: Yhdistynyt kuningaskunta

Fuoriclasse-malli koulunkäynnin keskeyttämisen ehkäisemiseen

Fuoriclasse (Italia) on koulunkäynnin keskeyttämisen ehkäisemiseen tarkoitettu kokonaisvaltainen interventiomalli, joka on suunnattu niin oppilaille, opettajille kuin perheillekin. Sen toimilla tuetaan opiskelu- ja oppimismotivaatiota sen varmistamiseksi, että YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukainen oikeus koulutukseen toteutuu täysipainoisesti.

Aihealueet: 2. Opettajat; 3. Tuki oppijoille; 4. Vanhempien osallistuminen

Osa-alueet: 2.1. Opettajan taidot ja osaaminen; 2.4. Opettajien hyvinvointi; 3.1. Oppijoiden hyvinvointi; 3.6. Laajennettu ja opetussuunnitelman ulkopuolinen oppiminen; 3.8. Kohdennettu tuki: Kieli; 4.1. Viestintä ja tiedottaminen

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; GA; HR; HU; IS; IT; LT; LV; MK; MT; NL; NO; PL; PT; RO; SK; SL; SR; TR

Maa: Italia

Home School Community Liaison Scheme

”Irlannissa saatujen kokemusten perusteella on selvää, että koulussa toteutetut koulutusaloitteet voivat kohentaa oppilaille läheisten aikuisten koulutustasoa sekä saada paikallisyhteisössä aikaan yleistä voimaantumisen tunnetta. Vanhempien osallistuminen ei hyödytä ainoastaan lapsia ja koulua, vaan se on olennainen osa elinikäistä oppimista erityisesti sosiotaloudellisesti huono-osaisilla alueilla” (lainaus OECD:n vuonna 1997 julkaisemasta vanhempien ja koulun kumppanuutta käsittelevästä oppaasta ”Parents as Partners in Schooling”).

Aihealueet: 1. Koulujen hallinto; 2. Opettajat; 4. Vanhempien osallistuminen; 5. Sidosryhmien osallistuminen

Osa-alueet: 1.3. Koulun johto; 2.1. Opettajan taidot ja osaaminen; 2.2. Opettajat ja heidän suhteensa oppilaisiin ja vanhempiin; 4.1. Viestintä ja tiedottaminen; 5.1. Monialaiset tiimit

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT; RO; SK; SL; SV

Maa: Irlanti

IndY (yksilöllinen oppiminen Ybbs-koulukeskuksessa)

Schulzentrum Ybbs on koulukeskus, joka koostuu kolmesta ylemmän perusasteen ammatillisesta oppilaitoksesta. Lukuvuonna 2015–2016 koulukeskus otti käyttöön IndY-käsitteen, mikä tarkoittaa, että 20 prosenttia opetusajasta on varattu yksilölliseen oppimiseen. IndY-toimintatavan tavoitteena on parantaa oppilaiden osaamista, motivaatiota, vastuunottoa, itseohjautumista, yhteistyötaitoja, tunneälyä ja oppimismenetelmiä.

Aihealueet: 1. Koulujen hallinto; 2. Opettajat; 3. Tuki oppijoille; 4. Vanhempien osallistuminen; 5. Sidosryhmien osallistuminen

Osa-alueet: 1.1. Koulun kulttuuri ja ilmapiiri; 1.2. Koulun suunnittelu- ja seurantaprosessit; 1.3. Koulun johto; 2.1. Opettajan taidot ja osaaminen; 2.2. Opettajat ja heidän suhteensa oppilaisiin ja vanhempiin; 3.1. Oppijoiden hyvinvointi; 3.2. Oppijoiden osallistuminen koulun elämään; 3.4. Opetussuunnitelma ja oppimisväylät; 3.5. Oppiminen ja arviointi; 3.6. Laajennettu ja opetussuunnitelman ulkopuolinen oppiminen; 3.8. Kohdennettu tuki: Kieli; 3.9. Kohdennettu tuki: maahanmuuttajat, romanit; 3.10. Kohdennettu tuki: Erityisopetuksen tarve ja oppimisvaikeudet; 3.11. Kohdennettu tuki: Heikommat sosioekonomiset lähtökohdat; 4.1. Viestintä ja tiedottaminen; 5.2. Sidosryhmien verkostot

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT

Maa: Itävalta

JOAQUIM RUYRA ELEMENTARY SCHOOL, the Miracle School (Hospitalet de Llobregat, Spain)

The Joaquim Ruyra Elementary School is located in a disadvantaged suburban district of Barcelona. In the 2016-2017 school year, 92% students were immigrants representing 28 different nationalities (including Pakistan, Morocco, Georgia, Colombia, the Dominican Republic, Ecuador, Peru, the Philippines, China, Bangladesh, Senegal, and the USA) or from minority background (Romani). The school has a 40% mobility rate.  

National and international press have referred to the school as the miracle school as it had achieved academic outcomes above the average in the Catalan standardised tests, outperforming elite schools in the Catalonia region.

All classes in the school feature group work 40% to 60% of the time. The groups mix students of different abilities, genders and nationalities.  The small groups are designed to ensure that no one is left out, and students are encouraged to participate actively.  Each group is facilitated by an adult (e.g. a classroom assistants, a parent).  Psychologists and special education teachers may also work in the classrooms, and they support volunteer parents, teachers and the students.  The extra support and student interaction are considered as essential for supporting and reinforcing children’s learning. 

Aihealueet: 1. Koulujen hallinto; 2. Opettajat; 3. Tuki oppijoille; 4. Vanhempien osallistuminen; 5. Sidosryhmien osallistuminen

Osa-alueet: 1.1. Koulun kulttuuri ja ilmapiiri; 1.2. Koulun suunnittelu- ja seurantaprosessit; 1.3. Koulun johto; 2.1. Opettajan taidot ja osaaminen; 2.2. Opettajat ja heidän suhteensa oppilaisiin ja vanhempiin; 2.3. Opettajien peruskoulutus ja ammatillinen jatkokoulutus; 3.1. Oppijoiden hyvinvointi; 3.2. Oppijoiden osallistuminen koulun elämään; 3.3. Ammatinvalinnanohjaus ja tuki; 3.4. Opetussuunnitelma ja oppimisväylät; 3.5. Oppiminen ja arviointi; 3.6. Laajennettu ja opetussuunnitelman ulkopuolinen oppiminen; 3.7. Riskialttiiden oppijoiden seuranta; 4.1. Viestintä ja tiedottaminen; 4.2. Vanhempien osallistuminen koulun hallintoon; 4.3. Tilaa vanhemmille ja osallistuminen opetustoimintaan; 4.4. Perheoppiminen; 5.1. Monialaiset tiimit; 5.2. Sidosryhmien verkostot; 5.3. Kumppanuudet: Työnantajat ja yritykset; 5.4. Kumppanuudet – yhteisön organisaatiot ja kansalaisyhteiskunta

Kieli: EN

Maa: Espanja

Lasten tunnetaitoja kehittävä VEIK-ohjelma

VEIK (Vaiko emocijų išraiškos kontrolės ugdymo programa) -ohjelman päätavoitteena on kehittää oppijoiden perustaitoja luomalla oppilaiden, vanhempien, opettajien ja kansalaisjärjestöjen välinen yhteistyöverkosto.

Aihealueet: 3. Tuki oppijoille; 4. Vanhempien osallistuminen

Osa-alueet: 3.1. Oppijoiden hyvinvointi; 3.3. Ammatinvalinnanohjaus ja tuki; 4.1. Viestintä ja tiedottaminen; 4.3. Tilaa vanhemmille ja osallistuminen opetustoimintaan; 4.4. Perheoppiminen

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT; RO; SK; SL; SV

Maa: Liettua

LIIKKUVAT YKSIKÖT

Niin kutsutut ”Liikkuvat yksiköt” (Equipes mobiles) on perustettu tukemaan kouluja sellaisiin tekijöihin puuttumisessa, jotka voivat johtaa koulunkäynnin keskeyttämiseen. Liikkuvien yksiköiden palveluita pyytää koulun johtokunta. Palvelut voivat koskea seuraavanlaisia seikkoja: poissaolot ja koulun keskeyttäminen käytösongelmat aikuisten väliset konfliktit opetushenkilöstön koulutus ja oppilaiden, henkilöstön ja koulun johton tukeminen. Vaikeammissa tilanteissa Liikkuva yksikkö voi siirtää tilanteen käsittelyn asianmukaiselle taholle.

Aihealueet: 3. Tuki oppijoille; 4. Vanhempien osallistuminen; 5. Sidosryhmien osallistuminen

Osa-alueet: 3.7. Riskialttiiden oppijoiden seuranta; 4.1. Viestintä ja tiedottaminen; 5.1. Monialaiset tiimit

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT; RO; SK; SL; SV

Maa: Belgia

Näytä seuraavat 10 tulosta