3. Tuki oppijoille

3.9. Kohdennettu tuki: maahanmuuttajat, romanit

Heikommassa asemassa olevista etnisistä vähemmistöryhmistä tulevat lapset muodostavat suhteettoman suuren osan koulussa huonosti menestyvistä, ja heillä on suurempi riski keskeyttää koulunkäynti. Alisuoriutumiseen voivat kuitenkin usein johtaa myös muut sosiokulttuuriset tekijät, kuten kielelliset esteet, syrjintä tai kulttuurisen pääoman (oletettu) kohtaamattomuus. Erityisesti maahanmuuttaja- ja romanilapset syrjäytyvät usein kulttuurisesti koulutusjärjestelmässä. Vaikka vertailukelpoisia tietoja on vain vähän, käytettävissä oleva näyttö osoittaa, että romanitaustaiset oppijat keskeyttävät koulunkäynnin todennäköisemmin ennen keskiasteen opintojen suorittamista – tai jopa ennen niiden aloittamista.

Näytä lisää

Resurssit ( Hae kaikista aineistoista )

Huomioithan, että aineistosivujen sisältö on toistaiseksi saatavilla vain englanniksi.

ILMAINEN VUOSI VASTASAAPUNEILLE MAAHANMUUTTAJILLE

Perusopetukseen valmistava opetusohjelma on tarkoitettu maahanmuuttajataustaisille oppilaille, joiden suomen tai ruotsin taidot ja/tai muut kyvyt eivät riitä opiskeluun esi- tai perusopetusryhmässä. Tavoite on tukea oppilaiden tasapainoista kehitystä ja kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan ja antaa heille tarvittavat taidot, joiden avulla he voivat osallistua perusopetukseen. Tarvittaessa ohjelma sisältää mahdollisuuksia opiskella muita aineita, mutta painopiste on suomen ja ruotsin taitojen oppimisessa. Tässä opetuksessa otetaan huomioon, että oppilaiden ikä, oppimisvalmiudet ja taustat ovat erilaisia.

Aihealue: 3. Tuki oppijoille

Osa-alueet: 3.8. Kohdennettu tuki: Kieli; 3.9. Kohdennettu tuki: maahanmuuttajat, romanit

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT; RO; SK; SL; SV

Maa: Suomi

INCLUD-ED – Dialogiset kirjallisuustapaamiset

Dialogiset kirjallisuustapaamiset ovat yksi INCLUD-ED-tutkimushankkeessa määritetyistä onnistuneista koulutustoimista. Näitä kirjallisuustapaamisia käytetään lasten ja nuorten koulutuksen parantamiseksi erilaisissa yhteyksissä kaikkialla maailmassa. Dialogiset kirjallisuustapaamiset ovat keskusteluun perustuvaa lukemistoimintaa, jota ohjaa kaksi periaatetta: luetaan klassiseen kirjallisuuteen kuuluva kirja (kuten Romeo ja Julia, Odysseus tai Don Quijote) ja jaetaan sitten merkityksiä, tulkintoja ja ajatuksia dialogisen oppimismenetelmän avulla. Tapaamisiin voivat osallistua lapset ja heidän perheenjäsenensä. Tämä esimerkki auttaa ymmärtämään dialogisia kirjallisuustapaamisia ja niiden järjestämisen tuloksia.

Aihealueet: 3. Tuki oppijoille; 4. Vanhempien osallistuminen

Osa-alueet: 3.9. Kohdennettu tuki: maahanmuuttajat, romanit; 3.10. Kohdennettu tuki: Erityisopetuksen tarve ja oppimisvaikeudet; 4.3. Tilaa vanhemmille ja osallistuminen opetustoimintaan; 4.4. Perheoppiminen

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT; RO; SK; SL; SV

Maa: Alankomaat; Albania; Belgia; Bulgaria; Espanja; Irlanti; Islanti; Italia; Itävalta; Kreikka; Kroatia; Kypros; Latvia; Liettua; Luxemburg; Malta; Norja; Pohjois-Makedonia; Portugali; Puola; Ranska; Romania; Ruotsi; Saksa; Serbia; Slovakia; Slovenia; Suomi; Tanska; Turkki; Tšekki; Unkari; Viro; Yhdistynyt kuningaskunta

INCLUD-ED – INTERAKTIIVISET RYHMÄT

Interaktiiviset ryhmät on yksi INCLUD-ED-tutkimushankkeessa määritetyistä onnistuneista koulutustoimista. INCLUD-ED-hankkeessa analysoitiin koulutusstrategioita, jotka helpottavat osaltaan eriarvoisuuden torjumista ja edistävät sosiaalista yhteenkuuluvuutta, sekä strategioita, jotka saavat aikaan sosiaalista syrjäytymistä, keskittyen erityisesti haavoittuvassa asemassa oleviin ja syrjäytyneisiin ryhmiin. Interaktiivisia ryhmiä on käytetty lasten ja nuorten koulutuksen parantamiseksi erilaisissa yhteyksissä. Luokan oppilaat jaetaan pieniin heterogeenisiin ryhmiin, joista jokaista tukee yksi aikuinen. Jokainen ryhmä koostuu neljästä tai viidestä oppilaasta, jotka valitaan siten, että taitotaso, sukupuoli, kulttuuri, kieli ja etninen tausta ovat erilaisia. Tämä esimerkki auttaa ymmärtämään interaktiivisia ryhmiä ja niiden järjestämisen tuloksia.

Aihealueet: 2. Opettajat; 3. Tuki oppijoille; 4. Vanhempien osallistuminen

Osa-alueet: 2.1. Opettajan taidot ja osaaminen; 3.5. Oppiminen ja arviointi; 3.9. Kohdennettu tuki: maahanmuuttajat, romanit; 3.10. Kohdennettu tuki: Erityisopetuksen tarve ja oppimisvaikeudet; 4.3. Tilaa vanhemmille ja osallistuminen opetustoimintaan

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT; RO; SK; SL; SV

Maa: Alankomaat; Albania; Belgia; Bulgaria; Espanja; Irlanti; Islanti; Italia; Itävalta; Kreikka; Kroatia; Kypros; Latvia; Liettua; Luxemburg; Malta; Norja; Pohjois-Makedonia; Portugali; Puola; Ranska; Romania; Ruotsi; Saksa; Serbia; Slovakia; Slovenia; Suomi; Tanska; Turkki; Tšekki; Unkari; Viro; Yhdistynyt kuningaskunta

INCLUD-ED – KIRJA ONNISTUNEISTA KOULUTUSTOIMISTA

Tässä monografiassa tarkastellaan ja kuvaillaan onnistuneita koulutustoimia keskittyen erityisesti haavoittuvassa asemassa oleviin ryhmiin. Kirjassa esitetään konkreettisia koulumenestyksestä kertovia tietoja sekä lasten, opettajien ja perheiden kuvauksia tämän menestyksen vaikutuksesta. Lisäksi kirjassa analysoidaan sitä, miten näiden lasten oppimistulokset suhteutuvat heidän osallisuuteensa yhteiskunnan eri alueilla tai syrjäytymiseensä niiltä. Monografiassa esitellään INCLUD-ED-hankkeessa määritettyjä onnistuneita toimia, joten se sisältää sekä vertailutietoja että vankan teoreettisen pohjan ja kehityksen. Joitakin esimerkkejä toimista ovat interaktiiviset ryhmät, oppimisajan pidentäminen, läksykerhot, ohjatut kirjastot, perheiden ja yhteisön osallistuminen koulutukseen, perhekasvatus ja dialogiset kirjallisuustapaamiset. Kaikki nämä toimet on määritelty onnistuneiksi koulutustoimiksi, mikä tarkoittaa, että ne johtavat sekä tehokkuuteen että tasapuolisuuteen. Kirjassa myös esitetään ja käsitellään toimintatapoja ja käytäntöä koskevia suosituksia.

Aihealueet: 3. Tuki oppijoille; 4. Vanhempien osallistuminen

Osa-alueet: 3.9. Kohdennettu tuki: maahanmuuttajat, romanit; 3.10. Kohdennettu tuki: Erityisopetuksen tarve ja oppimisvaikeudet; 4.2. Vanhempien osallistuminen koulun hallintoon; 4.3. Tilaa vanhemmille ja osallistuminen opetustoimintaan

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT; RO; SK; SL; SV

Maa: Alankomaat; Albania; Belgia; Bulgaria; Espanja; Irlanti; Islanti; Italia; Itävalta; Kreikka; Kroatia; Kypros; Latvia; Liettua; Luxemburg; Malta; Norja; Pohjois-Makedonia; Portugali; Puola; Ranska; Romania; Ruotsi; Saksa; Serbia; Slovakia; Slovenia; Suomi; Tanska; Turkki; Tšekki; Unkari; Viro; Yhdistynyt kuningaskunta

IndY (Individualized Learning at the school centre Ybbs)

In the school year 2015/16 the Schulzentrum Ybbs (a school center consisting of three vocational upper secondary schools) introduced a concept called IndY, which involves that 20% of the teaching time is intended for individualized learning. IndY aims at improving students’ expertise, motivation, self-responsibility, self-management, collaborative skills, emotional intelligence and learning methods.

Aihealueet: 1. Koulujen hallinto; 2. Opettajat; 3. Tuki oppijoille; 4. Vanhempien osallistuminen; 5. Sidosryhmien osallistuminen

Osa-alueet: 1.1. Koulun kulttuuri ja ilmapiiri; 1.2. Koulun suunnittelu- ja seurantaprosessit; 1.3. Koulun johto; 2.1. Opettajan taidot ja osaaminen; 2.2. Opettajat ja heidän suhteensa oppilaisiin ja vanhempiin; 3.1. Oppijoiden hyvinvointi; 3.2. Oppijoiden osallistuminen koulun elämään; 3.4. Opetussuunnitelma ja oppimisväylät; 3.5. Oppiminen ja arviointi; 3.6. Laajennettu ja opetussuunnitelman ulkopuolinen oppiminen; 3.8. Kohdennettu tuki: Kieli; 3.9. Kohdennettu tuki: maahanmuuttajat, romanit; 3.10. Kohdennettu tuki: Erityisopetuksen tarve ja oppimisvaikeudet; 3.11. Kohdennettu tuki: Heikommat sosioekonomiset lähtökohdat; 4.1. Viestintä ja tiedottaminen; 5.2. Sidosryhmien verkostot

Kieli: EN

Maa: Itävalta

KAIKKIA NUORIA TARVITAAN

Tanskalainen aloite ”Kaikkia nuoria tarvitaan” (Brug for alle unge) on ollut käynnissä vuodesta 2003 alkaen.  Se on osoitettu nuorille (13– 20-vuotiaat), jotka kuuluvat etnisiin vähemmistöihin, jotka ovat syrjäytyneet ja joiden opinnot ovat vaarassa keskeytyä. Aloitteen päätavoite on lisätä näiden nuorten osallistumismäärää nuorisolle tarkoitettuun koulutukseen ja kannustaa heitä saattamaan koulutusohjelmansa päätökseen.

Aihealueet: 3. Tuki oppijoille; 5. Sidosryhmien osallistuminen

Osa-alueet: 3.3. Ammatinvalinnanohjaus ja tuki; 3.6. Laajennettu ja opetussuunnitelman ulkopuolinen oppiminen; 3.9. Kohdennettu tuki: maahanmuuttajat, romanit; 5.4. Kumppanuudet – yhteisön organisaatiot ja kansalaisyhteiskunta

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT; RO; SK; SL; SV

Maa: Tanska

LIT3 – LUKUTAITO KOLMANNESSA POTENSSISSA – PAINOPISTE ROMANIPERHEISSÄ

LIT3-hankkeen tarkoitus on parantaa perheiden lukutaitoa (lukemista ja terveysosaamista) romaniyhteisöissä työkaluna, jonka avulla nostetaan romanilasten yleistä koulutustasoa. Tässä tarkoituksessa hankkeessa kehitetään ja testataan johdonmukaista perheiden lukutaito-ohjelmaa, joka kohdistetaan kolmeen sukupolveen. Lisäksi kehitetään näyttöön perustuvaa perheiden lukutaitoa koskevaa unionin politiikkaa ja otetaan keskeiset sidosryhmät mukaan paikallisten strategioiden kehittämiseen perheiden lukutaitoon liittyvän politiikan ja ohjelmien panemiseksi täytäntöön. Otteita opetussuunnitelmista ja oppimateriaalia on saatavilla.

Aihealueet: 3. Tuki oppijoille; 4. Vanhempien osallistuminen

Osa-alueet: 3.9. Kohdennettu tuki: maahanmuuttajat, romanit; 4.4. Perheoppiminen

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT; RO; SK; SL; SV

Maa: Romania; Slovakia; Yhdistynyt kuningaskunta

MONIALAISET TYÖRYHMÄT KOULUNKÄYNNIN KESKEYTTÄMISEN EHKÄISEMISESSÄ

Raportissa ”Multi-Interdisciplinary teams for early school leaving prevention” pyritään tarkastelemaan näyttöä monialaisten ja tieteidenvälisten työryhmien mahdollisuudesta ennaltaehkäistä merkittävällä tavalla koulunkäynnin keskeyttämistä. Tällaisia monialaisia ja tieteidenvälisiä työryhmiä koskevaa strategiaa laadittaessa on kiinnitettävä huomiota työryhmien tehokkuuden mahdollistaviin ja sitä tukeviin edellytyksiin sen sijaan, että deterministisesti vain oletettaisiin niiden olevan automaattisesti tehokkaita. Raportissa korostetaan tarvetta tarjota työryhmille vahvaa strategista ohjausta keskeisissä kysymyksissä, joita työryhmien on käsiteltävä; tällaisia kysymyksiä ovat esimerkiksi mielenterveydellinen tuki, vaihtoehdot määräaikaiselle koulusta erottamiselle, yhteyden luominen syrjäytyneisiin perheisiin, opettajien konfliktinratkaisutaidot ja monimuotoisuusopetuksen taidot, kiusaamisen ehkäisytaidot, myönteisen kouluilmapiirin luominen, vanhempien kasvatustaitojen edistäminen ja lasten kielelliseen kehitykseen panostaminen.

Aihealueet: 3. Tuki oppijoille; 5. Sidosryhmien osallistuminen

Osa-alueet: 3.1. Oppijoiden hyvinvointi; 3.3. Ammatinvalinnanohjaus ja tuki; 3.9. Kohdennettu tuki: maahanmuuttajat, romanit; 3.10. Kohdennettu tuki: Erityisopetuksen tarve ja oppimisvaikeudet; 5.1. Monialaiset tiimit

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT; RO; SK; SL; SV

Maa: Alankomaat; Albania; Belgia; Bulgaria; Espanja; Irlanti; Islanti; Italia; Itävalta; Kreikka; Kroatia; Kypros; Latvia; Liettua; Luxemburg; Malta; Norja; Pohjois-Makedonia; Portugali; Puola; Ranska; Romania; Ruotsi; Saksa; Serbia; Slovakia; Slovenia; Suomi; Tanska; Turkki; Tšekki; Unkari; Viro; Yhdistynyt kuningaskunta

Nordic Projects to Combat School Dropout

The aim of the report Nordic Projects to Combat School Dropout is to improve and inspire new initiatives for young people, and to create enriching contacts between actors and organisations in the Nordic region.
The Nordic Web Resource on Dropout from Upper Secondary Education was a project commissioned by the Nordic Council of Ministers and run by the Nordic Welfare Centre between 2012 and 2015. The aim of the project was to compile good examples of initiatives aimed at increasing the proportion of young people in the Nordic region who complete upper secondary education.

Aihealueet: 1. Koulujen hallinto; 2. Opettajat; 3. Tuki oppijoille; 4. Vanhempien osallistuminen; 5. Sidosryhmien osallistuminen

Osa-alueet: 1.1. Koulun kulttuuri ja ilmapiiri; 1.2. Koulun suunnittelu- ja seurantaprosessit; 1.3. Koulun johto; 1.4. Koulutusjärjestelmien sisäinen yhteistyö; 2.1. Opettajan taidot ja osaaminen; 2.2. Opettajat ja heidän suhteensa oppilaisiin ja vanhempiin; 2.3. Opettajien peruskoulutus ja ammatillinen jatkokoulutus; 2.4. Opettajien hyvinvointi; 3.1. Oppijoiden hyvinvointi; 3.2. Oppijoiden osallistuminen koulun elämään; 3.3. Ammatinvalinnanohjaus ja tuki; 3.4. Opetussuunnitelma ja oppimisväylät; 3.5. Oppiminen ja arviointi; 3.6. Laajennettu ja opetussuunnitelman ulkopuolinen oppiminen; 3.7. Riskialttiiden oppijoiden seuranta; 3.8. Kohdennettu tuki: Kieli; 3.9. Kohdennettu tuki: maahanmuuttajat, romanit; 3.10. Kohdennettu tuki: Erityisopetuksen tarve ja oppimisvaikeudet; 3.11. Kohdennettu tuki: Heikommat sosioekonomiset lähtökohdat; 4.1. Viestintä ja tiedottaminen; 4.2. Vanhempien osallistuminen koulun hallintoon; 4.3. Tilaa vanhemmille ja osallistuminen opetustoimintaan; 4.4. Perheoppiminen; 5.1. Monialaiset tiimit; 5.2. Sidosryhmien verkostot; 5.3. Kumppanuudet: Työnantajat ja yritykset; 5.4. Kumppanuudet – yhteisön organisaatiot ja kansalaisyhteiskunta

Kieli: EN

Maa: Islanti; Norja; Ruotsi; Suomi; Tanska

OPAS ROMANIPERHEIDEN KANSSA TYÖSKENTELYYN

”Opas romaniperheiden kanssa työskentelyyn niiden lasten koulumenestyksen aikaansaamiseksi”, joka laadittiin elinikäisen oppimisen ohjelman hankkeessa ”Roma Families Get Involved”, on saatavilla englanniksi sekä hankkeeseen osallistuvien maiden (Bulgaria, Unkari, Romania ja Espanja) kielillä. Oppaan tarkoitus on tarjota neuvontaa ammattilaisille, jotka työskentelevät kentällä saadakseen romaniperheet mukaan lastensa koulutusprosessiin. Se on metodologinen työkalu romaniperheiden kanssa toimimiseen kouluympäristössä, ja siinä ehdotetaan toimia yleisten esteiden voittamiseksi, esimerkkejä hyvistä käytännöistä, varoituksia ja vältettäviä asioita. Lisäksi siinä tarkastellaan kentällä työskentelevien ammattilaisten profiilia ja osaamista.

Aihealueet: 3. Tuki oppijoille; 4. Vanhempien osallistuminen

Osa-alueet: 3.9. Kohdennettu tuki: maahanmuuttajat, romanit; 4.1. Viestintä ja tiedottaminen

Kieli: BG; CZ; DA; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT; RO; SK; SL; SV

Maa: Bulgaria; Espanja; Romania; Unkari

Näytä seuraavat 10 tulosta