3. Tuki oppijoille

3.6. Laajennettu ja opetussuunnitelman ulkopuolinen oppiminen

Opetussuunnitelman ja koulun ulkopuolisessa opetustoiminnassa voi olla vahva opintoihin liittyvä komponentti tai siinä voidaan soveltaa epämuodollisempaa lähestymistapaa oppimiseen ja kehittämiseen. Kun tämä toiminta sopii yhteen koulutuksellisten tavoitteiden kanssa, se voi tarjota nuorille tilaisuuksia ˮloistaaˮ ja lisätä motivaatiota ja kouluun kuulumisen tunnetta, jota he ehkä eivät muutoin saisi. Opetussuunnitelman ja koulun ulkopuolinen opetustoiminta pitäisi suunnitella siten, että se täydentää opetussuunnitelman toteutusta ja maksimoi oppijoiden osallistumisen ja sosiaalisen osallisuuden. Toimintaa voidaan kehittää yhteistyössä vanhempien, paikallisten järjestöjen, palvelujen ja kansalaisjärjestöjen kanssa, ja siihen voi osallistua yhteisön vapaaehtoisia.

Näytä lisää

Resurssit ( Hae kaikista aineistoista )

Huomioithan, että aineistosivujen sisältö on toistaiseksi saatavilla vain englanniksi.

AAMIAIS- JA AAMUKERHOT

Irlantilaisissa kouluissa erilaisia aloitteita sosiaalisen osallisuuden ja tasa-arvon edistämiseksi ovat muun muassa aamiaiskerhot, lounaskerhot, sakkikerhot ja läksykerhot. Koulut mainostavat varhaisaamiaisen hyötyjä – niitä ovat muun muassa läsnäolon ja koulutuksen piirissä pysymisen parantuminen, täsmällisyyden parantuminen, vuorovaikutus aikuisten kanssa, hauskanpidon salliminen oppilaille samalla, kun sosiaaliset taidot kehittyvät, ravinnontarpeen kattaminen ja myönteisten yhteyksien luominen koulun ja perheen välille.

Aihealue: 3. Tuki oppijoille

Osa-alueet: 3.3. Ammatinvalinnanohjaus ja tuki; 3.6. Laajennettu ja opetussuunnitelman ulkopuolinen oppiminen; 3.11. Kohdennettu tuki: Heikommat sosioekonomiset lähtökohdat

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT; RO; SK; SL; SV

Maa: Irlanti

INCLUD-ED PERHEKASVATUS

Perhekasvatus on yksi tutkimushankkeessa INCLUD-ED – Strategies for inclusion and social cohesion in Europe from education (Euroopan komissio, kuudes puiteohjelma, 2006–2011) määritetyistä onnistuneista koulutustoimista.

Aihealueet: 3. Tuki oppijoille; 4. Vanhempien osallistuminen; 5. Sidosryhmien osallistuminen

Osa-alueet: 3.6. Laajennettu ja opetussuunnitelman ulkopuolinen oppiminen; 4.4. Perheoppiminen; 5.4. Kumppanuudet – yhteisön organisaatiot ja kansalaisyhteiskunta

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT; RO; SK; SL; SV

Maa: Alankomaat; Albania; Belgia; Bulgaria; Espanja; Irlanti; Islanti; Italia; Itävalta; Kreikka; Kroatia; Kypros; Latvia; Liettua; Luxemburg; Malta; Norja; Pohjois-Makedonia; Portugali; Puola; Ranska; Romania; Ruotsi; Saksa; Serbia; Slovakia; Slovenia; Suomi; Tanska; Turkki; Tšekki; Unkari; Viro; Yhdistynyt kuningaskunta

SIIRTYMÄOHJELMA - VERTAISOHJAAJAT ALEMMALTA PERUSASTEELTA YLEMMÄLLE SIIRRYTTÄESSÄ

Irlannissa opiskelijat siirtyvät alemmalta perusasteelta sen jälkeiseen opetukseen ylemmälle perusasteelle (”junior cycle”) kahdentoista vuoden iässä, ja opetussuunnitelmaan on sisällytetty opiskelijoita tukevana tärkeänä toimena tehokas ohjaus ja neuvonta. On olemassa erityisiä opinto-ohjaajia, ja monissa kouluissa on vertaisohjaajia (kavereita) kaikille alemman perusasteen oppilaille siirtymän helpottamiseksi. Käyttöön on otettu esimerkiksi toimia osana koulun loppuun saattamista tukevaa ohjelmaa, jolla tuetaan siirtymää esimerkiksi kotitehtävien tekemiseen tarkoitetuissa kerhoissa, perehdytyspäivillä ja tutustumisjaksoilla. St. Aidanin koululla on vuosittainen suunnitelma vertaisohjaajien rekrytoinnista, koulutuksesta ja valmentamisesta (ylemmällä perusasteella). Nämä valmistelevat oppilaita siirtymää varten alemman perusasteen viimeisenä vuonna harjoitusten, keskustelujen ja pelien avulla.

Aihealue: 3. Tuki oppijoille

Osa-alueet: 3.3. Ammatinvalinnanohjaus ja tuki; 3.6. Laajennettu ja opetussuunnitelman ulkopuolinen oppiminen

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT; RO; SK; SL; SV

Maa: Irlanti

Siirtymävuosi laajentaa opiskelukokemusta

Monissa irlantilaiskouluissa käytössä oleva siirtymävuosi (Transition Year) tarjoaa noin 15-vuotiaille oppilaille mahdollisuuden laajentaa opiskelukokemustaan ja sitä kautta kypsyä kohti aikuisuutta. Siirtymävuosi pidetään perusasteen päätyttyä ja ennen siirtymistä jatko-opintoihin ja/tai ammatilliseen koulutukseen. Siirtymävuosi luo sillan, jonka kautta oppilaat voivat helpommin siirtyä perusasteen tiukan strukturoidusta ympäristöstä vapaampaan ympäristöön, jossa heidän on otettava suurempi vastuu omasta oppimisestaan ja päätöksenteostaan.

Aihealueet: 3. Tuki oppijoille; 5. Sidosryhmien osallistuminen

Osa-alueet: 3.3. Ammatinvalinnanohjaus ja tuki; 3.6. Laajennettu ja opetussuunnitelman ulkopuolinen oppiminen; 5.3. Kumppanuudet: Työnantajat ja yritykset; 5.4. Kumppanuudet – yhteisön organisaatiot ja kansalaisyhteiskunta

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT; RO; SK; SL; SV

Maa: Irlanti

Näytä seuraavat 10 tulosta