3.4. Opetussuunnitelma ja oppimisväylät
Oppimisen merkityksellisyys oppijan elämän kannalta on ratkaisevan tärkeää. Merkitykselliset ja innostavat opetussuunnitelmat auttavat opettajia luomaan motivoivia oppitunteja. Opetussuunnitelmien pitäisi mahdollistaa opetuksen ja oppimisen yksilöidyt muodot tiedonhankinnan sekä taitojen ja osaamisen kehittämisen helpottamiseksi jokaisen lapsen parhaan kyvyn mukaan. Samalla on säilytettävä opetussuunnitelman sisällön laatu ja korkeat odotukset. Opetussuunnitelmien pitäisi kullakin tasolla taata jatkuvuus koulutuksen seuraavilla tasoilla tai vaihtoehtoisilla koulutusväylillä.
Shutterstock.com
Opetussuunnitelmien pitäisi mahdollistaa erilaiset opetusmenetelmät, muun muassa yhteistyöhön perustuva opetus ja oppiminen, työssäoppiminen ja ohjaus, jotka ovat osoittautuneet hyödyllisiksi oppijoiden sitouttamisessa (uudelleen) ja motivoimisessa ja oppijoiden pitämisessä koulutuksen parissa. Näissä opetusmenetelmissä olisi ylläpidettävä korkeita laatuvaatimuksia kaikkien oppijoiden osalta. Tutkimukset osoittavat, että toimenpiteillä, joihin ei sisälly ryhmiin jakoa kykyjen perusteella tai muunlaista eriyttämistä, on myönteinen vaikutus ja ne takaavat, että tarvittavat resurssit jaetaan asianmukaisesti heterogeenisten ryhmien monimuotoisiin tarpeisiin (ks. tutkimusviite jäljempänä). Koulujen pitäisi toteuttaa opetussuunnitelmia oppijoidensa ja yhteisönsä tarpeiden mukaan säilyttäen samalla korkeat vaatimukset ja odotukset. Olisi keskityttävä tarjoamaan kulttuurisesti merkityksellisiä opetussuunnitelmia ja varmistamaan, että oppilaat saavat tärkeimmät tarvitsemansa taidot välttääkseen sosiaalisen syrjäytymisen pahenemisen.
Sellaisten oppijoiden kohdalla, joilla on todellisia vaikeuksia sopeutua yleiseen opetussuunnitelmaan, yksilöidyt oppimisväylät tai vaihtoehtoiset koulutusohjelmat (joissa opetusmenetelmiä on mukautettu oppimisen helpottamiseksi) voivat auttaa saavuttamaan vastaavat oppimistavoitteet ja integroitumaan (uudelleen) koulutukseen. Opiskelutaidot sekä ammatinvalinnanohjaus ja muut elämäntaidot pitäisi sisällyttää täysimääräisesti opetussuunnitelmaan.
Lisätietoja:
Braddock, J.H. ja Slavin, R.E.: Why ability grouping must end: Achieving Excellence and Equity in American Education, Center for Research on Effective Schooling for Disadvantaged Students, Baltimore, MD, 1992.
Flecha, R.: Successful Educational Action for Inclusion and Social Cohesion in Europe, Springer Publishing Company, Heidelberg, New York, Dordrecht, London, 2015.
Wößmann, L. ja Schütz, G.: Efficiency and Equity in European Education and Training Systems. Analytical Report for the European Commission, Euroopan komissio, Bryssel, 2006.
Näytä lisää