3. Tuki oppijoille

3.3. Ammatinvalinnanohjaus ja tuki

Ammatinvalinnanohjaus ja ‑tuki pitäisi sisällyttää opetussuunnitelmiin koulutuksen varhaisimmista vaiheista alkaen. Tutkimukset osoittavat, että oppilaat, joilla on urasuunnitelma, pysyvät todennäköisemmin koulussa ja sitoutuvat enemmän koulutukseen. Se voidaan laatia erikseen tai sisällyttää opetussuunnitelmaan esimerkiksi useiden eri aiheiden yhteydessä. Tehokkaissa lähestymistavoissa yhdistetään yleensä monia erilaisia opetussuunnitelmaan kuuluvia ja sen ulkopuolisia toimia. Näihin voi kuulua työharjoitteluohjelmia, ˮvarjostusprojektejaˮ, urapelejä tai kokeilukursseja, joilla voidaan tukea sekä yleistä että vaihtoehtoista koulutusta (kuten työssä tapahtuvaa ammatillista koulutusta).

Näytä lisää

Resurssit ( Hae kaikista aineistoista )

Huomioithan, että aineistosivujen sisältö on toistaiseksi saatavilla vain englanniksi.

Junior Job Coach – tukea työelämään siirtymiseen

Junior Job Coach -hankkeella haluttiin auttaa haavoittuvassa asemassa olevia nuoria, joilla ei välttämättä ole kokemusta ja sosiaalisia taitoja ottaessaan ensi askeleita työelämässä. Hankkeessa heille osoitetaan sopiva, hyvin koulutettu vertaisvalmentaja, joka voi antaa välitöntä etätukea ja neuvoja.

Aihealue: 3. Tuki oppijoille

Osa-alueet: 3.3. Ammatinvalinnanohjaus ja tuki; 3.7. Riskialttiiden oppijoiden seuranta; 3.10. Kohdennettu tuki: Erityisopetuksen tarve ja oppimisvaikeudet; 3.11. Kohdennettu tuki: Heikommat sosioekonomiset lähtökohdat

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; GA; HR; HU; IS; IT; LT; LV; MK; MT; NL; NO; PL; PT; RO; SK; SL; SR; SV; TR

Maa: Alankomaat; Espanja; Itävalta; Romania; Yhdistynyt kuningaskunta

MONIALAISET TYÖRYHMÄT KOULUNKÄYNNIN KESKEYTTÄMISEN EHKÄISEMISESSÄ

Raportissa ”Multi-Interdisciplinary teams for early school leaving prevention” pyritään tarkastelemaan näyttöä monialaisten ja tieteidenvälisten työryhmien mahdollisuudesta ennaltaehkäistä merkittävällä tavalla koulunkäynnin keskeyttämistä. Tällaisia monialaisia ja tieteidenvälisiä työryhmiä koskevaa strategiaa laadittaessa on kiinnitettävä huomiota työryhmien tehokkuuden mahdollistaviin ja sitä tukeviin edellytyksiin sen sijaan, että deterministisesti vain oletettaisiin niiden olevan automaattisesti tehokkaita. Raportissa korostetaan tarvetta tarjota työryhmille vahvaa strategista ohjausta keskeisissä kysymyksissä, joita työryhmien on käsiteltävä; tällaisia kysymyksiä ovat esimerkiksi mielenterveydellinen tuki, vaihtoehdot määräaikaiselle koulusta erottamiselle, yhteyden luominen syrjäytyneisiin perheisiin, opettajien konfliktinratkaisutaidot ja monimuotoisuusopetuksen taidot, kiusaamisen ehkäisytaidot, myönteisen kouluilmapiirin luominen, vanhempien kasvatustaitojen edistäminen ja lasten kielelliseen kehitykseen panostaminen.

Aihealueet: 3. Tuki oppijoille; 5. Sidosryhmien osallistuminen

Osa-alueet: 3.1. Oppijoiden hyvinvointi; 3.3. Ammatinvalinnanohjaus ja tuki; 3.9. Pakolaiset, siirtolaiset ja romanit; 3.10. Kohdennettu tuki: Erityisopetuksen tarve ja oppimisvaikeudet; 5.1. Monialaiset tiimit

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT; RO; SK; SL; SV

Maa: Alankomaat; Albania; Belgia; Bulgaria; Espanja; Irlanti; Islanti; Italia; Itävalta; Kreikka; Kroatia; Kypros; Latvia; Liettua; Luxemburg; Malta; Norja; Pohjois-Makedonia; Portugali; Puola; Ranska; Romania; Ruotsi; Saksa; Serbia; Slovakia; Slovenia; Suomi; Tanska; Turkki; Tšekki; Unkari; Viro; Yhdistynyt kuningaskunta

Vähentääkö intensiivinen valmennus koulunkäynnin keskeyttämistä?

Alankomaissa tehty tutkimus on osoittanut, että yhden vuoden intensiivisellä valmennuksella vähennetään todennäköisesti yli 40 prosentilla koulunkäynnin keskeyttämistä ja tuotetaan sosiaalista nettohyötyä. Kohderyhmänä olivat keskiasteen ammatillisessa koulussa aloittavat opiskelijat. Tulokset viittaavat siihen, että suurin hyöty saadaan ensimmäisenä valmennusvuonna ja että vaikutukset ovat suurimmat opiskelijoilla, joilla on ennalta suurempi mahdollisuus jättää koulunkäynti kesken. Esimerkkejä valmennuksesta ovat opiskelutaitojen kehittäminen (esim. suunnitteleminen ja järjestäminen), henkilökohtaisten ongelmien vuoksi annettava neuvonta ja yhteydenpito vanhempien kanssa. Valmentajien ehkäisevät (ennen koulunkäynnin keskeyttämistä) ja korjaavat toimenpiteet (koulunkäynnin keskeyttäneiden keskuudessa) ovat olleet tehokkaita ja ovat yhdessä vähentäneet huomattavasti koulunkäynnin keskeyttämistä.

Aihealueet: 3. Tuki oppijoille; 5. Sidosryhmien osallistuminen

Osa-alueet: 3.3. Ammatinvalinnanohjaus ja tuki; 3.7. Riskialttiiden oppijoiden seuranta

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT; RO; SK; SL; SV

Maa: Alankomaat

Näytä seuraavat 10 tulosta