2. Opettajat

2.1. Opettajan taidot ja osaaminen

Opettajan rooli on laajentumassa ja muuttumassa vaativammaksi. Yhtäältä opettajien odotetaan käyttävän monenlaisia menetelmiä, työkaluja ja lähestymistapoja ja räätälöivän ne vastaamaan oppijoiden tarpeisiin. Toisaalta heillä on oltava suhdetaitoja ja osaamista, jota tarvitaan myönteisen luokkailmapiirin luomiseksi ja yhteistyön tekemiseksi muiden sidosryhmien kanssa koulussa ja sen ulkopuolella oikea-aikaisen tuen antamiseksi oppijoille.

Näytä lisää

Resurssit ( Hae kaikista aineistoista )

Huomioithan, että aineistosivujen sisältö on toistaiseksi saatavilla vain englanniksi.

Home School Community Liaison Scheme

”Irlannissa saatujen kokemusten perusteella on selvää, että koulussa toteutetut koulutusaloitteet voivat kohentaa oppilaille läheisten aikuisten koulutustasoa sekä saada paikallisyhteisössä aikaan yleistä voimaantumisen tunnetta. Vanhempien osallistuminen ei hyödytä ainoastaan lapsia ja koulua, vaan se on olennainen osa elinikäistä oppimista erityisesti sosiotaloudellisesti huono-osaisilla alueilla” (lainaus OECD:n vuonna 1997 julkaisemasta vanhempien ja koulun kumppanuutta käsittelevästä oppaasta ”Parents as Partners in Schooling”).

Aihealueet: 1. Koulujen hallinto; 2. Opettajat; 4. Vanhempien osallistuminen; 5. Sidosryhmien osallistuminen

Osa-alueet: 1.3. Koulun johto; 2.1. Opettajan taidot ja osaaminen; 2.2. Opettajat ja heidän suhteensa oppilaisiin ja vanhempiin; 4.1. Viestintä ja tiedottaminen; 5.1. Monialaiset tiimit

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT; RO; SK; SL; SV

Maa: Irlanti

INCLUD-ED – INTERAKTIIVISET RYHMÄT

Interaktiiviset ryhmät on yksi INCLUD-ED-tutkimushankkeessa määritetyistä onnistuneista koulutustoimista. INCLUD-ED-hankkeessa analysoitiin koulutusstrategioita, jotka helpottavat osaltaan eriarvoisuuden torjumista ja edistävät sosiaalista yhteenkuuluvuutta, sekä strategioita, jotka saavat aikaan sosiaalista syrjäytymistä, keskittyen erityisesti haavoittuvassa asemassa oleviin ja syrjäytyneisiin ryhmiin. Interaktiivisia ryhmiä on käytetty lasten ja nuorten koulutuksen parantamiseksi erilaisissa yhteyksissä. Luokan oppilaat jaetaan pieniin heterogeenisiin ryhmiin, joista jokaista tukee yksi aikuinen. Jokainen ryhmä koostuu neljästä tai viidestä oppilaasta, jotka valitaan siten, että taitotaso, sukupuoli, kulttuuri, kieli ja etninen tausta ovat erilaisia. Tämä esimerkki auttaa ymmärtämään interaktiivisia ryhmiä ja niiden järjestämisen tuloksia.

Aihealueet: 2. Opettajat; 3. Tuki oppijoille; 4. Vanhempien osallistuminen

Osa-alueet: 2.1. Opettajan taidot ja osaaminen; 3.5. Oppiminen ja arviointi; 3.9. Kohdennettu tuki: maahanmuuttajat, romanit; 3.10. Kohdennettu tuki: Erityisopetuksen tarve ja oppimisvaikeudet; 4.3. Tilaa vanhemmille ja osallistuminen opetustoimintaan

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT; RO; SK; SL; SV

Maa: Alankomaat; Albania; Belgia; Bulgaria; Espanja; Irlanti; Islanti; Italia; Itävalta; Kreikka; Kroatia; Kypros; Latvia; Liettua; Luxemburg; Malta; Norja; Pohjois-Makedonia; Portugali; Puola; Ranska; Romania; Ruotsi; Saksa; Serbia; Slovakia; Slovenia; Suomi; Tanska; Turkki; Tšekki; Unkari; Viro; Yhdistynyt kuningaskunta

Opettajien ammatillisen kehityksen tukipalvelu (PDST)

PDST perustettiin syyskuussa 2010 yleisenä, integroituna ja monialaisena tukipalveluna kouluille, ja sitä tukee Irlannin opetusministeriö. Se on tällä hetkellä maan suurin yksittäinen tukipalvelu, joka tarjoaa opettajille ja koulujen johtajille ammatillisia oppimismahdollisuuksia useilla pedagogisilla, opinto-ohjelmaan ja koulutukseen liittyvillä aloilla. Keskeisimpiä painopisteitä ovat koulujen johtamisen tukeminen, koulujen itsearviointi, arviointi, opetukseen ja oppimiseen liittyvä tieto- ja viestintätekniikka, osallisuus, terveys ja hyvinvointi sekä alemman perusasteen jälkeisen koulutuksen oppiaineet ja ohjelmat. PDST tarjoaa jatkuvaa ammatillista kehitystä ja tukea alemman ja ylemmän perusasteen opettajista koostuvan työryhmän avulla - opettajat on lähetetty kouluistaan työskentelemään PDST:n parissa. PDST:n verkkosivut sisältävät opettajien terveyttä ja hyvinvointia käsitteleviä sivuja, joilla on resursseja ja linkkejä opettajille jatkuvasta fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnista​työpaikalla ja tarjotaan henkilökohtaista koulutusta ja kursseja opettajille.

Aihealueet: 1. Koulujen hallinto; 2. Opettajat; 3. Tuki oppijoille

Osa-alueet: 1.1. Koulun kulttuuri ja ilmapiiri; 2.1. Opettajan taidot ja osaaminen; 2.4. Opettajien hyvinvointi

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT; RO; SK; SL; SV

Maa: Irlanti

Yhteisopetus Irlannissa

Yhteisopetus on ollut vuosien ajan Irlannissa, kuten monissa muissakin maissa, suhteellisen vähän käytetty ja aliarvostettu tukiopetuksen muoto. OECD:n 24 maata kattavasta opetuksen ja oppimisen kansainvälisestä tutkimuksesta (Teaching and Learning International Survey, TALIS, 2009) käy ilmi, että yhteistyömuoto, jota tavanomaisten ylemmän perusasteen ja toisen asteen oppilaitosten opettajat käyttävät vähiten, on luokkahuoneessa tehtävä yhteisopetus. Tuoreempi TALIS-tutkimus (2013) osoittaa yhteisopetuksen tehokkuuden sekä opettajan että oppilaiden oppimisen kannalta mutta toteaa, että sen omaksuminen on monissa paikoin hidasta.

Aihealue: 2. Opettajat

Osa-alueet: 2.1. Opettajan taidot ja osaaminen; 2.3. Opettajien peruskoulutus ja ammatillinen jatkokoulutus

Kieli: BG; CZ; DA; DE; EL; EN; ES; ET; FI; FR; HR; HU; IT; LT; LV; MT; NL; PL; PT; RO; SK; SL; SV

Maa: Irlanti