Schlangenfuß

Yli kymmenen vuotta sitten perustetun Schlangenfuß-hankkeen tavoitteena oli integroida oppilaat, jotka kieltäytyivät menemästä kouluun. Vuodesta 2007 alkaen ohjelma on tarkoitettu ainoastaan oppilaille, jotka kärsivät koulufobiasta, ahdistuneisuushäiriöistä tai masennuksesta. Ohjelma on Itävallassa ainoa laatuaan, ja se on julkisesti rahoitettu.

Kohderyhmät
Schlangenfuß on suunnattu 11–15-vuotiaille oppilaille, jotka kärsivät koulufobiasta, ahdistuneisuushäiriöistä tai masennuksesta. Suurin osa oppilaista tulee ohjelmaan 6. tai 7. luokalla ylemmän perusasteen kouluista (Neue Mittelschule). Ennen Schlangenfuß-ohjelmaan osallistumista oppilailla on takanaan pitkä ongelma- ja poissaolohistoria (osa oppilaista on jäänyt kotiin jopa vuodeksi). Ohjelmaan osallistuvat oppilaat eivät kykenisi hankkimaan päättötodistusta tavallisessa koulussa. Ohjelman osallistumisehtona on kliininen diagnoosi koulufobiasta. Kaikki ohjelmaan osallistuvat oppilaat saavat hoitoa. Suurin osa oppilaista kuuluu keskiluokkaan tai alempaan luokkaan. Oppilaista 43 prosenttia on poikia ja 57 prosenttia tyttöjä. Vain harvalla heistä on maahanmuuttotausta. Koulufobian seurantaan ei ole järjestelmällistä menettelyä, joten ongelman laajuudesta tiedetään vain vähän. Wienin sairaalan (AKH Wien) mukaan koulufobiasta kärsivien nuorten määrä on kasvanut.
Ohjelman opettajat ovat erittäin sitoutuneita työskentelemään vaikeasti tavoitettavien oppilaiden kanssa ja suhtautuvat siihen tunnollisesti. Tarvittaessa opettajat saattavat jopa hakea oppilaat kotoa, jotta heidät saadaan kouluun. Opettajat myös toimivat julkisen liikenteen käyttöä pelkäävien oppilaiden saattajina.
Kaikki oppilaat eivät ole riittävässä kunnossa voidakseen osallistua Schlangenfuß-ohjelmaan. Nämä oppilaat tarvitsevat kliinistä hoitoa ennen ohjelmaan osallistumista.
Ohjelman pääpiirteet ja institutionaaliset puitteet
Yksi hankkeen päätavoitteista on sopeuttaa oppilaat uudelleen yhteiskuntaan. Tässä käytetään opetusmenetelmiä, jotka lisäävät heidän sosiaalisia taitojaan ja parantavat heidän itsetuntoaan. Kokemusperäinen opetus on tärkeässä roolissa, koska se vähentää ahdistuneisuushäiriöitä. Toinen päätavoite on auttaa oppilaita saavuttamaan yleisopetuksen tutkinnot. Tämä varmistetaan käyttämällä ylemmän perusasteen opetussuunnitelmaa. Jotta vältetään oppilaiden leimaantuminen, todistuksissa ei kerrota tietoja hankkeesta. Ei siis ole ilmeistä, että oppilaat ovat osallistuneet Schlangenfuß-ohjelmaan.
Schlangenfuß tekee tiivistä yhteistyötä kaikkien tapaukseen liittyvien osapuolten (henkilöiden tai elinten) kanssa. Näitä ovat esimerkiksi vanhemmat, terveysalan ammattilaiset, psykiatriset sairaalat, nuoriso- ja perhepalvelut (MA 11), psykologit ja terapeutit, opinto-ohjaajat ja muut asiantuntijat.
Hankkeessa käytetään ylemmän perusasteen opetussuunnitelmaa. Oppilaat opiskelevat perusoppiaineita (saksa, matematiikka ja englanti) kolmesti viikossa. Sivuaineiden opettaminen on hankesuuntautunutta, ja opettajat kiinnittävät enemmän huomiota aiheisiin, jotka liittyvät oppilaiden arkielämään ja kokemusmaailmaan. Ohjelman painopisteenä ovat oppilaiden tarpeita vastaavat pedagogiset menetelmät. Tällaisia ovat esimerkiksi konstruktivistinen pedagogiikka, hankesuuntautunut oppiminen, tekemällä oppiminen, avoimet oppimismenetelmät ja yksilöllistäminen.
Ryhmäkoot ovat pieniä: ohjelmassa on kaksi ryhmää, joissa on noin kuusi oppilasta ja kaksi opettajaa. Tämä helpottaa yksilöllisen tuen ja huomion antamista kullekin oppilaalle. Lisäksi oppilaat saavat mitä tahansa tarvitsemaansa ammatillista tukea. He voivat esimerkiksi käydä terapiassa tai opettajat voivat hakea heidät kotoa.
Viimeisen lukuvuoden aikana opinto-ohjaaja auttaa oppilaita valmistautumaan työelämään siirtymiseen antamalla oppilaille henkilökohtaista tukea kerran viikossa. Tämä tuki sisältää muun muassa työhakemusten kirjoittamista, työhaastatteluiden harjoittelua ja mahdollisten työnantajien tapaamisia.
Keskeiset menestystekijät
Oppilaat arvostavat yksilöllistä toimintatapaa, johon päästään pienten ryhmäkokojen ja oppilaiden ja opettajien tiiviiden suhteiden avulla. Oppilaat saavat opettajiensa täyden huomion, ja heille annetaan riittävästi aikaa aineiston ymmärtämiseen. Opettajat keskittyvät oppilaiden yksilöllisiin vahvuuksiin. Kurssit ovat hankesuuntautuneita, ja niihin sisältyy tekemällä oppimista, kuten virallisen oppimisympäristön ulkopuolella tapahtuvaa ryhmätoimintaa (esim. ruoanvalmistus toisille oppilaille tai ulkoilmassa tapahtuva toiminta, kuten kiipeily), jonka tarkoituksena on parantaa oppilaiden itsetuntoa. Oppilaat kokevat vähemmän paineita kuin entisissä kouluissaan ja stressaavat kokeita vähemmän. Oppilaat ovat erittäin sitoutuneita kouluun, mikä näkyy korkeissa läsnäolotasoissa ja matalissa keskeyttämisasteissa sekä – erään oppilaan sanoin – kokemuksena perheen kaltaisesta ilmapiiristä. Näistä syistä oppijoiden tyytyväisyystasoa voidaan pitää korkeana.
Schlangenfuß-ohjelma ja muut tapaukseen liittyvät osapuolet tekevät tiiviisti yhteistyötä keskenään. Tämä yhteistyö ja erityisesti suhde vanhempiin auttaa varmistamaan, että oppilaat saavat tarvitsemaansa ammattimaista tukea, kuten terapiaa. Toinen keskeinen menestystekijä on opinto-ohjaus, joka auttaa oppilaita siirtymään keskiasteen koulutukseen tai töihin. Nämä keskeiset menestystekijät käyvät ilmi myös seurantatiedoista: yhteensä 76 prosenttia oppilaista valmistui ohjelmasta, kun taas 24 prosenttia jätti hankkeen kesken.
Ohjelmasta valmistuneista oppilaista 22 prosenttia siirtyi keskiasteen koulutukseen, 32 prosenttia aloitti oppisopimuskoulutuksen ja 22 prosenttia osallistui muille kursseille ja koulutukseen.
Ajatuksia siirrettävyydestä
Kouluissa, jotka suunnittelevat ohjelman hyödyntämistä, voitaisiin soveltaa joitakin keskeisiä tekijöitä: Ensimmäinen tällainen tekijä on yksi Schlangenfuß-ohjelman keskeisistä menestystekijöistä eli ammattilaisten välinen yhteistyö. Kouluissa on perustettava monitieteinen asiantuntijatiimi, joka on vastuussa riskille alttiista oppilaista ja tekee tiivistä yhteistyötä eri tapauksissa. Tiimin toimintaan sisältyisi muun muassa tiimin tapaamisia, valvontaa, interventioita ja tiivis yhteistyö ulkoisten asiantuntijoiden kanssa. Myös tiivis ja ammattimainen suhde vanhempien ja koulujen välillä on erittäin tärkeä. Joissakin tapauksissa kotikäynnit voivat olla erittäin hyödyllisiä.
Seuraava vaihe on opettajien ammattitaidon kehittäminen. Opettajille on annettava lisätietoa aiheesta, ja heidän on pohdittava omia asenteitaan koulufobiasta kärsiviä oppilaita kohtaan ja kyettävä ratkaisemaan tällaisten oppilaiden ongelmia. Näiden kykyjen, asenteiden ja taitojen kehittäminen on ratkaisevan tärkeää, ja tämä olisi toteutettava koulutuksen avulla.
Tiiviiden suhteiden mahdollistamiseksi on parannettava joitakin rakenteellisia oloja, sillä ne ovat yksi keskeisistä menestystekijöistä. Yksi näistä rakenteellisista tekijöistä on luokkakoon pienentäminen, mikä on Schlangenfuß-ohjelman kokemusten perusteella erittäin tärkeää. Lisäksi olisi tuettava ryhmäpohjaista opettamista, joka on jo otettu käyttöön Neue Mittelschule kouluissa. Näihin muutoksiin tarvitaan lisää taloudellisia resursseja sekä tiloja ja henkilöstöä.
Lähde: tiedot perustuvat seuraavaan julkaisuun: Euroopan unioni (2013). Preventing early school leaving in Europe – lessons learned from second chance education.