4. Vanhempien osallistuminen
Vanhemmilla ja perheillä on välittömin ja pysyvin vaikutus lasten oppimiseen ja kehitykseen. Lastensa ensimmäisinä kasvattajina heillä on ratkaiseva tehtävä näiden koulutaipaleella. Innostava, oppimiseen kannustava kotiympäristö sekä vanhempien osallistuminen koulussa järjestettävään toimintaan ovat erittäin tärkeitä lapsen kognitiivisen, sosiaalisen ja emotionaalisen kehityksen kannalta. Lasten kanssa leikkiminen tai heille lukeminen pienestä pitäen, läksyissä auttaminen tai kouluasioista keskusteleminen kotona, vanhempien ja opettajien tapaamisiin sekä muihin koulun tapahtumiin osallistuminen vaikuttavat myönteisesti ja pysyvästi lasten oppimismotivaatioon, heidän tarkkaavaisuuteensa, käytökseensä ja menestykseensä opinnoissa. Lasten opintoihin liittyvät vanhempien odotukset muokkaavat myös merkittävästi lasten oppimista. Perheen ja koulun välisten kumppanuuksien muodostaminen ja vanhempien ottaminen mukaan oppimiskumppaneina alusta alkaen on näin ollen olennaista lasten ja nuorten kehityksen parantamisen kannalta.
Shutterstock.com
Koulujen, vanhempien ja perheiden välinen suhde saattaa kuitenkin olla haasteellinen. Monilla heikommista lähtökohdista tulevilla vanhemmilla on korkeat odotukset ja he haluavat parasta lastensa koulunkäynnille, mutta he eivät silti osallistu, koska eivät tunne nykyistä koulujärjestelmää ja kokevat koulun kulttuurin ja sen ˮkielenˮ etäisiksi. Joidenkin motivaatiota saattaa heikentää oma kokemus epäonnistumisesta koulussa, tai he eivät ehkä koe pystyvänsä tukemaan lapsiaan. Maahanmuuttajataustaiset vanhemmat saattavat kokea, ettei heidän kielitaitonsa riitä koulujen kanssa viestimiseen, lasten auttamiseen ja heidän edistyksensä seuraamiseen. Heitä saattaa lannistaa tunne etäisyydestä heidän arvojensa ja kulttuurinsa ja koulun edustamien vastaanottajamaan arvojen ja kulttuurin välillä. Yksinhuoltajuus, pitkät työpäivät tai työpaikat, jotka eivät salli joustavia työaikoja, saattavat myös estää vanhempia osallistumasta.
Toisaalta opettajat saattavat kokea vanhemmat passiivisiksi, opportunistisiksi tai tungetteleviksi, tai heillä ei ehkä ole aikaa ja kokemusta viestiä erilaisista lähtökohdista tulevien vanhempien kanssa viestimisestä, ottaa heihin yhteyttä tai toimia heidän kanssaan. He saattavat pelätä, että vanhempien ottaminen mukaan on aikaa vievää ja haitallista heidän opetusvelvollisuuksilleen. Joissakin tapauksissa vanhempien kanssa viestimistä ja heidän osallistamistaan ei ehkä riittävästi tunnusteta yhdeksi opettajien ja koulujen keskeisistä tehtävistä opinnoissa menestymisen edistämisessä. Lisäksi opettajat eivät ymmärrä kunnolla joidenkin vanhempien etäisyydenottoa tai toimettomuutta, eivätkä vanhempien roolit kouluissa ole selvät.
Perheen ja koulun välisten tehokkaiden kumppanuuksien on perustuttava molemminpuoliseen kunnioitukseen ja kummankin osapuolen arvojen, voimavarojen ja asiantuntemuksen tiedostamiseen. Vanhempien ja perheiden on tunnettava olevansa tervetulleita kouluun taustastaan ja koulutustasostaan riippumatta, ja heidät on katsottava voimavaroiksi. Heidät on katsottava yhteiskasvattajiksi lastensa oppimisessa pienestä pitäen, ja heitä on tuettava tässä roolissa asianmukaisesti.
Tutkimusten mukaan monialainen lähestymistapa, johon kuuluu vanhempien, lasten, opettajien ja ammattilaisten osallistuminen, on keskeinen tekijä ratkaistaessa koululaisten käyttäytymisongelmia.
Lisätietoja:
Claveria, J. V. ja Alonso, J. G.: ”Why Romà do not like mainstream schools: Voices of a people without territory”, Harvard Educational Review, Vol. 73, No. 4, 2003, s. 559–590.
Downes, P., 2014: Towards a Differentiated, Holistic and Systemic Approach to Parental Involvement in Europe for Early School Leaving Prevention, URBACT-hanketta PREVENT varten laadittu raportti.
Sheridan, S., Hoo Ryoo, J., Garbacz A., Kunz G., Chumney, F., 2013: The efficacy of conjoint behavioral consultation on parents and children in the home setting: Results of a randomized controlled trial” Journal of School Psychology, Vol. 51, s. 717–733.
Näytä lisää