3. Tuki oppijoille
Oppijoiden tarpeiden pitäisi olla koulutuksen keskiössä. Kaikilla oppijoilla on oikeus laadukkaaseen koulutukseen, merkitykselliseen opetussuunnitelmaan, asianmukaiseen arviointiin sekä ˮsamanarvoisiinˮ ja arvostettuihin oppimismahdollisuuksiin. Koulujen pitäisi tarjota kaikille oppijoille ympäristö, joka ottaa huomioon heidän monimuotoisuutensa, myös erilaiset oppimistarpeet, ja maksimoi siten heidän oppimispotentiaalinsa. Laadukas koulutus pitäisi suunnitella sopimaan oppijoille sen sijaan, että heitä vaadittaisiin sopeutumaan valmiiseen järjestelmään. Tämän pitäisi taata, että he sitoutuvat oppimisprosessiin ja näkevät selkeän tarkoituksen opinnoilleen. Nämä ovat merkittäviä kannustimia pysyä koulussa.
Shutterstock.com
On tärkeää, että mahdolliset oppimisvaikeudet tunnistetaan varhaiskasvatuksen aikana ja asianmukaista tukea tarjotaan jo ennen peruskoulun aloittamista. Riippumatta siitä, tehdäänkö diagnooseja ennaltaehkäisyn vaiheessa vai myöhemmin, koulujen pitäisi pystyä tunnistamaan vaikeuksia tai kognitiivisen, emotionaalisen ja käyttäytymisen sitoutumattomuuden varhaisia merkkejä nopeasti ja olla valmiina reagoimaan asianmukaisesti. Käytössä pitäisi olla tukikehys, joka kattaa laajan valikoiman monipuolisia toimenpiteitä erilaisille oppijaryhmille. Interventiot voidaan jakaa kolmeen tasoon:
- Yleinen tuki – kaikille oppilaille
- Kohdennettu tuki – oppilasryhmille, joiden riski- tai tarvetaso on kohtuullinen
- Yksilöllinen tuki – intensiivinen interventio riskien tai tarpeiden ollessa jatkuvia tai erittäin korkealla tasolla.
Oppijoiden tukikehyksen pitäisi olla kokonaisvaltainen ja kattava ja koskea oppijan elämän kaikkia ulottuvuuksia: esimerkiksi koulutusta, tunne-elämää ja terveyttä. Olisi painotettava luottamuksen rakentamista, tunnesiteitä ja koulutusmotivaatiota. Tuen pitäisi olla osallistavaa, ja sitä annettaessa olisi varottava tuen saajan leimautumista riskialttiiksi oppijaksi.
Riskialttiisiin oppijoihin kohdentuvat kohdennetut ja yksilölliset interventiot ovat tehokkaampia, jos niitä toteuttavat koulujen monialaiset tiimit (tai ulkopuoliset ammattilaiset) ja niihin osallistuvat kaikki oppijoiden kanssa vuorovaikutuksessa olevat, kuten perheenjäsenet, sisarukset tai vapaaehtoiset. Yksilöllinen tukisuunnitelma, josta sovitaan oppijan ja hänen perheensä kanssa, voi auttaa asettamaan selkeitä ja realistisia tavoitteita ongelmiin puuttumiseksi ja edistyksen seuraamiseksi.
Esimerkki monimuotoisesta (kolmitasoisesta) oppijoiden tukijärjestelmästä: Suomi
Suomen perusopetusjärjestelmä on jo pitkään perustunut inkluusioperiaatteeseen. Perusopetus on sama kaikille. Tasoryhmiä ei ole eikä lapsia ohjata erityyppisiin kouluihin, vaan heitä tuetaan yksilöllisesti, jotta he voivat menestyksekkäästi suorittaa perusopintonsa. Esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin tehdyt muutokset (2010) koskevat muun muassa uutta järjestelmällistä tapaa järjestää tukea. Painopiste on mahdollisimman aikaisessa tuessa, jotta voidaan ehkäistä ongelmien syntyminen ja kasvaminen.
Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki on jaettu kolmeen tasoon: yleiseen, tehostettuun ja erityiseen tukeen.
Jokaisella on oikeus yleiseen tukeen. Se on luonnollinen osa jokapäiväistä opetusta ja oppimisprosessia. Tehostettu ja erityinen tuki perustuvat huolelliseen arviointiin suunnitteluun moniammatillisissa tiimeissä ja oppilaiden yksilöllisiin oppimissuunnitelmiin pitkän aikavälin tarpeiden huomioon ottamiseksi.
Jos yleinen tuki ei riitä, koulun oppilashuoltoryhmässä tehdään yksilöllinen arvio ja laaditaan suunnitelma tehostetusta tuesta. Tämän jälkeen laaditaan oppimissuunnitelma.
Jos tehostettu tuki ei riitä, tehdään uudet ja perusteellisemmat pedagogiset selvitykset. Opetuksen järjestäjä kokoaa tietoa opettajilta ja koulun oppilashuoltoryhmältä. Näiden tietojen perusteella opetuksen järjestäjä tekee virallisen päätöksen erityisestä tuesta. Tämän jälkeen laaditaan henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma.
Lisätietoja:
Downes, P., 2011, Multi/Interdisciplinary Teams for Early School Leaving Prevention: Developing a European Strategy Informed by International Evidence and Research, NESET research paper.
ECORYS, Preventing early school leaving in Europe: Lessons learned from second chance education, Publications Office of the European Union, Luxembourg, 2014.
Eurydice and Cedefop, Tackling Early Leaving from Education and Training in Europe: Strategies, Policies and Measures, Publications Office of the European Union, Luxembourg, 2014.
Nouwen, W., Clycq, N., Braspenningx, M., and Timmerman, C., Cross-case Analyses of School-based Prevention and Intervention Measures, Project Paper 6, RESl.eu Project, Centre for Migration and Intercultural Studies, University of Antwerp, 2016.
Syventävää kirjallisuutta:
Dynarski, M., Clarke, L., Cobb, B., Finn, J., Rumberger, R., and Smink, J., Dropout prevention: A practice guide, National Center for Education Evaluation and Regional Assistance, Institute of Education Sciences, U.S. Department of Education, Washington, D.C., 2008.
Lamb, S, Markussen, E, Teese, R, Sandberg, N, Polesel, J (eds.) School Dropout and Completion: International comparative studies in theory and policy, Springer, Dordrecht-Heidelberg-London New York, 2011.
Rumberger, R.W. ‘Why students drop out of school’, in Gary Orfield (Ed.), Dropouts in America: Confronting the graduation rate crisis (pp.131-155), Harvard Education Press, Cambridge, MA, 2004.
Rumberger, R.W., and Lim, S. Why students drop out of school: A review of 25 years of research, California Dropout Research Project, UC Santa Barbara, 2008.